Poliittinen johtajuus tienhaarassa – Pitääkö poliittisen johtajan olla kansan palvelija vai ammattimainen tuloksentekokone?

Yhtenä johtajuuden erityisalueena voidaan pitää poliittista johtajuutta. Johtajuutta on mahdollista käsitellä myös yhtenäisenä ilmiönä, mutta poliittisessa johtajuudessa on myös omia erityispiirteitä. Poliittisten johtajien merkitys korostuu erityisesti heidän yhteiskunnalliseen valta-asemaansa. He Lisää

Suomestako johtamisen Shangri-La?

Nyt kun näin kesällä on taas hieman aikaa hellittää ja rentoutua, on minulla myös aikaa pohtia työelämää ja johtamista ehkä hieman laajemmalla perspektiivillä kuin on normaalisti tottunut työssään ajattelemaan, ja samalla yleisemmällä tasolla. Seuraavassa ajattelin käydä läpi erityisesti suomalaisen Lisää

Hyvä johtaminen ja työhyvinvointi: Työelämän ”dynaaminen duo”

Työhyvinvoinnista puhutaan nykyään lukuisilla eri foorumeilla, asiasta keskustellaan paljon ja myös media on ottanut asiaa esille kiitettävästi. Kuitenkin usein tuntuu siltä, että asiaan ei vieläkään paneuduta etenkään työpaikkatasolla tarpeeksi vakavasti. Vaikka asiasta siis puhutaan runsaasti, var Lisää

Älä sählää työpaikkasi viestinnässä!

On laajalti tunnettu tosiasia, että hyvät viestintäkäytännöt ovat jokaisen tehokkaasti toimivan organisaation ydinasioita. Ilman hyvin toimivaa viestintää työprosessit hidastuvat ja heikentyvät pahimmassa tapauksessa niin, että vaikutukset näkyvät dramaattisesti asiakaskontakteissa ja niiden laaduss Lisää

Johtaja – tule pois poterostasi ja opettele viestimään aktiivisesti!

”Kaikki johtaminen on viestintää, ja kaikilla työyhteisön jäsenellä on vastuunsa viestinnästä”, sanoi aikoinaan, monen muun viisaan ohella, oma yliopisto-opettajani Leif Åberg, ollen tässäkin asiassa aivan oikeassa. Jos tarkastellaan johtajuutta, ei voi kuvitellakaan että, johtajuus voitaisiin irrot Lisää

Työelämän tulevaisuus: myös johtamisen on uudistuttava työelämän murroksessa

Kirjoitin blogissani 30.3. ajatuksiani työelämän uudistumisesta lähitulevaisuudessa (http://esalehtinen.blogit.hameensanomat.fi/2015/03/30/uudistuva-tyoelama-karmiva-uhka-vai-suuri-mahdollisuus/ ). Toin kirjoituksessani esille myös mietteitä johtamisen tulevaisuudesta, koska johtamisen on kehityttäv Lisää

Konsultti ”vaalikiimassa” – Bongaa oma vaalihempposi!

VAROITUS!: Ei heikkohermoisille eikä tosikoille! Kevät on jälleen alkamassa ja lintubongareiden sesonkiaika on alkanut muuttolintujen saapuessa tänne pohjoiseen Suomeen. Tänä vuonna bongaamisen tekee vielä mielenkiintoisammaksi se, että tänä keväänä yhdessä vuosittaisten muuttolintujen kanssa ilmest Lisää

Uudistuva työelämä – karmiva uhka vai suuri mahdollisuus?

Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa, enkä minäkään koe olevani tuossa asiassa mikään aina onnistuva oraakkeli. Tosin pyrin seuraavassa olemaan selväsanaisempi kuin se antiikin Kreikassa vaikuttanut kuuluisa Delfoin oraakkeli. Oma oraakkelina olemisen tuskaa helpottaa kuitenkin tosiasia, että Lisää

Arvioi työpaikkasi nykytila – eteenpäin katsova ja ihmisiä arvostava yhteisö vai paikallaan junnaava ja ummehtunut läävä

Heti aluksi myönnän, että otsikkoni on tarkoituksella provosoiva. Työyhteisöjä on monenlaisia. Niillä on erilaiset lähtökohdat, yksilöllinen historia, erilaiset tehtävät ja erilaiset toimintaan liittyvät tarkoitusperät. Tämän takia työyhteisöjen luokittelu ja jakaminen ryhmiin on hyvin haastavaa, jo Lisää

Johtamisen ”koukeroita” (osa 1) – mikroyrityksen johtaminen kasvuvaatimusten ristipaineissa

Johtajista ja johtamisesta puhutaan eri foorumeilla nykyään hyvin paljon. Hyvälle johtamiselle asetetaan paljon erilaisia vaatimuksia. joskus jopa tuntuu siltä, että johtajilta vaaditaan melkeinpä ”yli-inhimillisiä” ominaisuuksia, joita kaikkia kukaan normaali ihminen ei kykene koskaan saavuttamaan. Lisää
css.php