Konsultin kesätarinoita johtajuudesta, osa 4: Valmentava johtaja panostaa hyvään viestintään

”Johtajuus velvoittaa”, sanotaan. Sanonta on osuva, sillä jokaisen johtajan pitää ottaa vastaan johtajuutensa ja sen haasteet vastuullisesti ja oikealla asenteella, työiloa ja huumoria kuitenkaan unohtamatta. Olen kohdannut urani aikana monenlaisia ja -näköisiä johtajia. Kaikki johtajat, kuten kaikk Lisää

Konsultin kesätarinoita johtajuudesta, osa 3: Neuvova johtaja neuvoo työntekijöittensä motivaation upoksiin

Olen kohdannut pitkän työurani aikana monenlaisia johtajia, niin hyviä kuin huonojakin ja kaikkea siltä väliltä Kukaan kohtaamistani johtajista ei ole ollut täydellisen hyvä tai äärimmäisen huono johtajana ja ihmisenä, vaan he ovat kaikki olleet täydellisen epätäydellisiä ihmisiä, kuten me kaikki ih Lisää

Konsultin kesätarinoita johtajuudesta, osa 2: Johtajan oma esimerkki saa myös muut innostumaan

Olen kohdannut pitkän konsultti- ja yritysvalmentajaurani aikana monenlaisia johtajia, niin pitkiä, lyhyitä, lihavia, laihoja, eri kulttuureja edustavia, koulutettuja, vähemmän koulutettuja kuin myös eri sukupuolia ja ikäkausiakin edustavia. He ovat kaikki erilaisia persoonia ja yksilöitä, kuten me Lisää

Konsultin kesätarinoita johtajuudesta, osa 1: Työpaikan ”Pikku-Hitler” johtajana

Johtajia on monenlaisia. He ovat erilaisia persoonia, kuten kaikki muutkin ihmiset. Näiden erilaisten persoonien erot korostuvat ihmisten johtamisessa. Johtajan esimerkki vaikuttaa merkittävästi omaan työyhteisöönsä, niin hyvässä kuin pahassa. Seuraavassa tarinassa esittelen erään johtajan, hänen to Lisää

”Johtaminen on asenne!”

Olen monien konsultti- ja yritysvalmentajavuosieni aikana havainnut, että yllättävän moni johtaja ja esimies ei tiedosta, miten paljon hänen oma asenteensa niin johtamiseen kuin elämään yleensä vaikuttaa hänen työyhteisössään ja lähipiirissään muihin ihmisiin. Moni johtaja ei tunnu ymmärtävän, että Lisää

Uusi aika, uusi johtaminen – pysyvätkö myös johtajat vauhdissa mukana?

Olen viimeisen yli 20 vuoden ajan seurannut läheltä työelämän ja johtamisen kehittymistä erilaisissa organisaatioissa niin Suomessa kuin myös Baltiassa, Venäjällä ja Keski-Euroopassa. On ollut mielenkiintoista seurata, miten eri kulttuureissa suhtaudutaan työelämän ja johtamisen kehittämiseen. Yhtei Lisää

Näin tunnistat esimiehesi vuorovaikutustyylin

Johtamisessa johtajan vuorovaikutus- ja kommunikointitaidoilla on erittäin suuri merkitys. Tässä en pelkästään tarkoita, että johtajan pitää hallita puhuminen, vaan hänen on hallittava kaikki muutkin vuorovaikutukseen kuuluvat asiat. Tämän takia onkin hyvä, että ennen kuin puhumme vuorovaikutuksesta Lisää

”Jos et osaa johtaa itseäsi, et kykene johtamaan ketään muutakaan!”

Tuo otsikon teksti on suora lainaus kokeneen toimitusjohtajan suusta, hänen tuhahtaessaan eräälle asiaa epäilleelle kollegalleen valmentaessani hänen yrityksen johtajia ja esimiehiä. Tuossa tuhahduksessa on suuri totuus! Olen joutunut pohtimaan runsaasti johtajuutta ja johtamista yli 20 vuoden ajan Lisää

Hyvä johtoryhmä tuo johtamiseen lisäarvoa – huono taas pelkkää sanahelinää

Olen vuosien aikana valmentanut lukuisia johtoryhmiä niin julkisissa kuin myös yksityisissä yrityksissä ja muissa yhteisöissä. Suomalaisissa yrityksissä onkin viime vuosina niiden toiminnan ja johtamisen kehittämisen tueksi perustettu runsaasti johtoryhmiä. Johtoryhmien perustamista tukee moni asia. Lisää

Johtajan intohimo vie johtajuuden uudelle tasolle

Olen vuosien aikana johtajia valmentaessani joutunut miettimään sitä, mikä erottaa hyvät johtajat muista johtajista. Tähän tietysti vois löytää useitakin erilaisia vastauksia, mutta yksi selkeä erottava tekijä on johtajan intohimo omaan työhönsä ja johtamiseen. Olen havainnut, että ihmisillä, jotka Lisää
css.php