”Arvot mekin ansaitsemme – Imagoarvoista todellisiin arvoihin”

Tämä kirjoitus pohjautuu ”Work Goes Happy” –työelämä ja työhyvinvointitapahtumassa Helsingin Wanhassa Satamassa 9.3.2017 pitämääni esitykseen. Olen viime aikoina puhunut paljon arvoista erilaisissa tilaisuuksissa ja organisaatioissa. Olen tällä puhujakiertueellani havainnut, että itse asiassa arvois Lisää

Ilman palautetta ihmiset nahistuvat ja työyhteisön kehittäminen kuihtuu!

Me kaikki tarvitsemme palautetta. Tämähän on faktaa, jonka me kaikki tiedostamme. Mutta sitten kun joku tulee antamaan meille palautetta, ensireaktiomme siihen on usein epäilevä, jopa pelokas: ”Mitä? Mitä minä oikein olen tehnyt?” Miksi me näin sitten toimimme? Liittykö se huonoon omatuntoon, heikko Lisää

Inspiroiva johtaja innostaa muutkin hyviin suorituksiin!

En ole koskaan ollut mikään ”Putous”- tv-ohjelman suurimpia faneja, mutta kieltämättä näyttelijätär Pilvi Hämäläisen luoma sketsihahmo ”Aino Inkeri Ankeinen” on sykähdyttänyt mieltäni. Jotenkin hän on mennyt hahmossaan syvälle suomalaisuuden ytimeen, sillä varmaan meillä kaikilla on lähipiirissämme, Lisää

Henkilöstön osallistaminen ei saa olla mikään silmänkääntötemppu!

Jokaisen organisaation pitää 2010-luvulla kiinnittää huomiota erityisesti johtamisen kehittämiseen ja henkilöstön osallistamiseen. Tähän lopputulokseen ovat tulleet henkilöstöalan ammattilaiset, joilta asiaa on kysytty Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Kanadassa. Epäilemättä Suomessa tilanne on sa Lisää

Persoonallisuudella on väliä, myös johtamisessa!

Luin äskettäin Iltalehdestä pienen, mutta mielenkiintoisen artikkelin menestykseen vaikuttavista tekijöistä. Siinä kerrottiin mm., että älykkyyttä enemmän menestykseen vaikuttaa ihmisen persoonallisuus. Asiassa sinänsä ei ole mitään uutta, mutta aloin miettiä, että miten johtajan persoonallisuudella Lisää

Verkostojohtamisen taitoja ei opita kirjekurssilla, vaan taidot pitää sisäistää

Verkostojohtamista voidaan pitää tulevaisuudessa, mutta jo nykypäivänä, yhtenä tärkeimmistä keinoista organisaatioiden kilpailukyvyn ja toimintavalmiuksien lisäämisessä. Verkostojohtamisesta on innostuttu Suomessa erityisesti julkisella sektorilla, mutta myös yritysmaailmassa siihen on yhä enemmän k Lisää

Mitä vuosi 2016 antoi ja uusi vuosi 2017 tuo työelämälle ja johtamiselle?

Nyt jälleen on vuosi vaihtunut ja on aika taas pohtia mennyttä vuotta sekä miettiä tulevaa. Koska oma elämäni pitkälle pyörii työelämän ja johtajuuden parissa, lienee tämän vuoksi luonnollista pohtia tässä kirjoituksessani juuri näitä asioita. Tarkastelen asioita kolmelta kantilta eli aloitan työelä Lisää

Johtajan arvot heijastuvat koko organisaatioon – tahtoi hän sitä tai ei

Tehdessäni valmennus- ja konsultointityötä erilaisissa organisaatioissa törmään jatkuvasti erilaisiin organisaatiokulttuureihin ja arvoihin. Osassa näissä organisaatioissa on kulttuurin ja arvojen merkitys ymmärretty oikein, sillä ne on ”valjastettu” oikeaoppisesti toimimaan eräänlaisena henkisenä s Lisää

Mistä ominaisuuksista on hyvät työntekijät tehty?

Olen monissa artikkeleissani ja blogikirjoituksissani vuosien aikana arvioinut hyvää johtajuutta ja hyvän johtajan ominaisuuksia ja häneltä vaadittavia taitoja. Esimerkkinä voin vaikkapa mainita kirjoitukseni suomalaisesta johtajasta ja visioitani tulevaisuuden johtajasta. Minulta on usein kysytty: Lisää

Työajan pidentämisellä ei tuottavuutta lisätä, vaan hyvällä johtamisella!

Meillä Suomessa on viime aikoina paljon puhuttu talouden tuottavuuden lisäämisestä, tai kuten nykyinen hallitus asiaa kutsuu, tuottavuusloikasta. Tuottavuuden lisääminen on tietenkin hyvä asia, mutta keinovalikoima siihen näyttää varsin ontolta ja kapealta. Yksi eniten julkisuudessa esillä ollut asi Lisää
css.php