Tapavalittajan anatomia – voiko jatkuvasta valittamisesta päästä eroon työpaikoilla?

Tunnethan hyvin tyypin työpaikaltasi? Joka asiaan hän löytää aina negatiivisen näkökulman. Hyvästäkin asiassa ja tilanteessa hän löytää huonoa. Kaikki uusi ja kehitys ovat hänellä ihan ”perseestä”. Naama mutrussa hän kulkee työpaikallaan aamusta iltaan. Tapavalittajalle puolikas lasi vettä on puoliksi tyhjä ja täynnä menetettyjä mahdollisuuksia eikä hän näe sitä ”puolet vielä jäljellä” –periaatteena, täynnä uusia tilaisuuksia. Tämä kertookin paljon jo siitä, että tapavalittajan elämänasenne on yleisesti ottaen erittäin pessimistinen. Jos hänelle sanoo: Onpas tänään kaunis päivä!”, hänen ensimmäinen kommenttinsa on jotakuinkin näin: ”No, huomenna kuitenkin sataa!” Hänen elämänohjeenaan voidaan pitääkin: ”Kun ajattelee asiat negatiivisesti, ei voi koskaan epäonnistua!” Työpaikan tapavalittaja ei löydä oikeastaan mistään asiasta mitään hyvää sanottavaa ja tämän takia hän ei odota mitään hyvää tapahtuvan. Tietenkin tällöin mikään ei voi onnistuakaan, vaan kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Hänelle työ, ja elämä yleensäkin, on Putouksen mainion sketsihahmon Aina Inkeri Ankeisen mukaan jatkuvaa raatamista, josta ei voi löytää mitään positiivista. Tämän vuoksi siis työpaikallakaan ei voi olla hauskaa. Jos joillakin työkavereilla tuntuu olevan ilo irti, pitää hän heitä omituisina tyhjännaurajina ja tekopirteinä teeskentelijöinä.

Karrikoidusti kuvaten tapavalittajan työviikon voidaan katsoa alkavan jo sunnuntaiaamuna. Heti herättyään hän alkaa miettiä: ”Huomenna alkaa taas se pitkä ja tylsä työviikko!” Tätä tarpeeksi hoettuaan hän saa koko sunnuntainkin menemään pilalle! Maanantai on hänen mielestään tunnetusti se viikon raskain päivä, jolloin koko elämä tuntuu olevan pilalla kaiken maistuessa puulta. Tiistai, keskiviikko ja torstai eivät tuo paljoa helpotusta, koska viikonloppuun on vielä niin pitkä aika. Sitten saapuu perjantaiaamu ja tapavalittaja on aivan tohkeissaan: ”Kohta alkaa viikonloppu! Kohta alkaa viikonloppu…!”, on hänen sloganinsa sinä päivänä. Näin hän saa uutta puhtia valituksiinsa. Perjantaipäivä kuluu kuitenkin työpaikalla viikonloppua odotellessa madellen. Päivä on jatkuvaa odottamista. Hän odottelee kahvitaukoa, lounastaukoa, taas kahvitaukoa, vilkaisee jatkuvasti kelloaan odotellen kärsimättömästi työpäivän päättymistä. Sitten noin kello 14 putoavat henkiset työrukkaset hänen käsistään ja viikonloppuvimma iskee päälle! Pian on viikonloppu! Sitten vihdoinkin pitkä perjantaityöpäivä päättyy ja koittaa se perjantai-ilta. Silloin valittaja elää sumussa ja humussa! Lauantai sujuu samanlaisissa fiiliksissä. Kunnes taas saapuu se sunnuntaiaamu ja sama kuvio alkaa toistaa itseään. Eli, summa summarum, valittaja ”elää” viikossa 1½ päivää ja kuolee 5½ päivää! Ei ihmekään, että naama on lähes jatkuvasti ”näkkärillä”!

”Työpaikan tapavalittaja toimii tiettyjenmallien mukaan”

Työpaikan tapavalittajalla on tiettyjä toimintamalleja, miten hän toimii ja ajattelee. Palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa hänellä on selvät periaatteet. Ainoa palaute, mitä hän pitää korrektina, on negatiivinen palaute. Myönteisestä palautteesta hänellä on selkeä mielipide. Se on hänen mielestään turhanpäiväistä ja höttöistä kehumista. Jos joku kehuu häntä, hän aina epäilee kehujan tarkoitusperiä. Tapavalittajalla useimmiten kuultu vastaus kaikkiin pyyntöihin ja kyselyihin on periaatteellinen ”ei”. Se tulee hänen suustaan lähes automaattisesti. Hänen on vaikeaa löytää mistään asiasta mitään hyvää. Hänellä on tapana palavereissa, kuten myös muissa tilaisuuksissa, tyrmätä heti lonkalta kaikkien muiden ideat antamatta kuitenkaan mitään rakentavaa tilalle. Lisäksi hän on armoton ”besserwisser”, joka asioiden mennessä pieleen, jälkeenpäin aina väittää tietäneensä niin tapahtuvan jo ennen kuin päätös on tehty. Tapavalittaja ei ole tyytyväinen mihinkään, etenkin kaikki elämässä ja työssä tapahtuvat muutokset hän kokee itselleen uhkana, asioina jotka vievät pohjaa hänen turvallisuuden kaipuultaan. Tapavalittaja onkin totuttujen rutiinien mestari ja niiden kiihkeä puolustaja. Hänen mielestään kaikkien asioiden pitäisi tapahtua perinteisten ja tuttujen kaavojen mukaan.

Pohjimmiltaan tapavalittajalla on heikko itsetunto, joka on johtanut siihen, että hän ei oikein kykene luottamaan myös muihinkaan ihmisiin. Hän epäilee muiden nauravan hänelle ja tekevän pilkkaa hänestä selän takana (mikä usein on jopa totta). Tämä ilmenee siten, että nähdessään ihmisten keskustelevan keskenään ilman häntä, epäilee hän heti olevansa näiden puheiden aiheena. Paradoksaalista asiassa on kuitenkin se, että valittaja itse toimii juuri niin kuin hän kuvittelee muiden toimivan hänen kanssaan. Ollessaan kasvokkain jonkun ihmisen kanssa, hän mielin kielin myötäilee tätä ja on olevinaan samaa mieltä joka asiasta hänen kanssaan. Sitten kun toinen lähtee pois, näyttää hän todelliset kasvonsa ja mielipiteensä. Keskustelukumppaninsa selän takana hänellä on tapana kertoa muille oma todellinen mielipiteensä asiasta ja ihmisestä ilman mitään sensuuria. Tämän vuoksi oman ja todellisen mielipiteen saaminen valittajalta onkin vaikeaa kasvokkain.

”Valittamista on raa’asti sanottuna kahdenlaista, myönteistä ja negatiivista”

Jos valittamiskulttuuria tarkastelee hieman yleisemmällä tasolla, voidaan sanoa, että valittamista on raa’asti sanottuna kahdenlaista, myönteistä ja negatiivista. Myönteinen valittaminen on sitä, että valitetaan oikeista asioista, eli asioista jotka vaativat korjausta. Lisäksi tällä valittamisella pyritään konkreettiseen tulokseen eli epäkohtien ja ongelmien korjaamiseen. Negatiivinen valittaminen on taas enemmänkin ns. tapavalittamista, jonka tarkoituksena ei ole saada korjauksia asioihin, vaan sen motiivina on lähinnä purkaa omaa pahaa oloa miettimättä kuitenkaan sitä, että samalla levitetään tätä pahaa oloa myös muiden ihmisten keskuuteen. Tämän takia negatiivinen valittaminen on myrkyllistä ja herkästi työilmapiiriä tuhoavaa.

”Jatkuva krooninen valittaminen työpaikalla ei johda mihinkään hyvään”

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että jatkuva krooninen valittaminen työpaikalla, perusteeton kuin myös oikeutettukin, ei johda mihinkään hyvään lopputulokseen. Jos totta puhutaan, se voi tehdä ilmapiiristä suorastaan myrkyllisen ja osastosta, tai jopa koko yrityksestä, huonon työpaikan. Jatkuvalla valittamisella on monta negatiivista vaikutusta työyhteisöön. Ensinnäkin, jatkuva valittaminen saa asiat vaikuttamaan huonommilta kuin ne itse asiassa ovatkaan. Tämä perustuu siihen, että kun ihmiset valittavat, he keskittyvät pelkästään huonoihin asioihin. Organisaatiossa asiat voivat olla yleisesti ottaen hyvin, mutta valittajat hämärtävät tämän tosiasian jatkuvalla valituksellaan. Hyvät asiat hukkuvat valittamisen alle.

Toiseksi, valittamisesta tulee vähitellen arkipäiväinen tapa. Mitä enemmän ihmiset valittavat, sitä helpommaksi valittaminen tulee. Tällöin syntyy itseään ruokkiva valitusten kierre. Lopulta tuloksena on se, että kaikki asiat ovat huonosti, kaikissa tilanteissa on ongelmia, jokainen työkaveri on typerys ja itse asiassa missään ei ole mitään hyvää. Mitä enemmän ihmiset keskittyvät negatiivisiin asioihin, sitä vaikeampaa on vaihtaa kanavaa positiivisille asioille.

”Ihmisellä on taipumus tulkita uutta informaatiota omien ennakkokäsitysten ja asenteiden mukaan”

Kolmanneksi, tapavalittamisessa toteutuu vanha totuus: ”saat sitä, mitä tilaat!” Tällä tarkoitan sitä, että ihmisellä on taipumus tulkita uutta informaatiota omien ennakkokäsitysten ja asenteiden mukaan sekä välttää sitä tietoa, mikä on vastoin näitä asenteita ja käsityksiä. Tämän vuoksi tapavalittaminen saa ihmisen näkemään joka asian negatiivisessa valossa, koska ihminen alitajuisesti tulkitsee uusia havaintoja omien negatiivisesti värittyneiden linssien läpi.

Neljänneksi, jatkuva valittaminen johtaa usein siihen, että valittajat alkavat ”kilpailla” keskenään, kenen valituksen aiheet ovat kaikkein pahimmat ja merkityksellisimmät. Tämänkaltainen vuorovaikutus ja vertailu palkitsevat niitä henkilöitä, joilla on kaikkein rankimmat tarinat kerrottavanaan. Nämä voivat sitten ”hyvällä mielellä” valittaa kaikkein kovaäänisimmin. Tämä ei ole mitään terveellinen asia.

Viidenneksi, jatkuva valittaminen saa ihmiset alakuloisiksi ja vaikuttaa työilmapiiriin negatiivisesti. Paitsi että jatkuva valittaminen saa työpaikan tuntumaan paljon todellista tilannetta huonommalta, tuhoaa se myös kaiken toivon paremmasta. Näin ihmiset eivät ole kovinkaan innokkaita tarttumaan toimeen parantaakseen asioita, koska he ajattelevat, että heidän parannusyrityksensä ovat tuomittuja epäonnistumaan.

”Jatkuva valittaminen tappaa innovatiivisuuden”

Kuudenneksi, jatkuva valittaminen tappaa innovatiivisuuden. Koska asiat näyttävät työntekijöiden mielestä toivottomilta, heistä tulee vähitellen välinpitämättömiä, mikä taas johtaa siihen, että he ovat vähemmän luovia ja innovatiivisia. He ajattelevat, että ei ole mitään järkeä ideoida uusia asioita ja toteuttaa niitä, koska niistä ei kuitenkaan tule mitään. Sitä paitsi krooniset tapavalittajat ovat juuri niitä ihmisiä, jotka ensimmäiseksi ampuvat alas kaikki muiden ihmisten esittämät uudet ideat.

Seitsemänneksi, jatkuva valittaminen suosii negatiivisia ihmisiä. Tämä perustuu siihen, että paras keino nostaa omaa statustaan valittajien joukossa, on olla kaikkein negatiivisin tässä joukossa. Tässä porukassa kaikki yritykset olla positiivinen tai iloinen tuomitaan rankalla kädellä. Lisäksi optimismia pidetään naiivina ja epärealistisena asiana.

Kahdeksanneksi, valittamisen kierre heikentää ihmissuhteita. Valittajilla on tapana liittoutua muuta maailmaan vastaan. Tämä voi luoda heidän keskuuteensa vahvan keskinäisen siteen, joka perustuu juuri tähän valittamiseen. Nämä ihmissuhteet eivät kuitenkaan toimi terveellä pohjalla, sillä ne perustuvat negatiivisiin kokemuksiin. Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat olla tämän ryhmän jäseniä vain niin kauan, kun he jatkavat valittamista. Tämä saa heidät painumaan yhä syvemmälle tähän valittamisen suohon.

Yhdeksänneksi, valittaminen synnyttää klikkejä. Olemalla optimistinen, positiivinen ja muita huomioiva, tekee ihmisestä avoimemman muita ihmisiä kohtaan riippumatta siitä, keitä he ovat. Tällaiset ihmiset luovat helposti kontakteja myös ihmisiin muissa osastoissa, projekteissa tai yksiköissä. Sen sijaan valittaminen saa ihmiset klikkiytymään valittajakollegoittensa kanssa. Näissä klikeissä he voivat rauhassa olla samanhenkisten kanssa kriittisiä sekä epäillä kaikkia muita. Tämä eristää nämä klikit muista ihmisistä.

Kymmenenneksi, jatkuva valittaminen ei tee kenellekään mitään hyvää. Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että positiivisesta elämänasenteesta on monenlaista hyötyä, sillä positiiviset ihmiset mm. elävät negatiivisia ihmisiä kauemmin, ovat terveempiä, ovat sosiaalisempia, nauttivat enemmän elämästään sekä ovat menestyksekkäämpiä työssään. Negatiiviset ihmiset ehkä näkevät ongelmat ennen muita, mutta positiiviset ihmiset, paitsi että näkevät maailman positiivisessa valossa, menestyvät negatiivisia ihmisiä paremmin, koska he uskovat omaan tekemiseensä.

”Tapavalittamisesta on mahdollista päästä eroon”

Voiko sitten tapavalittamisesta päästä eroon? Mielestäni voi, vaikka se vaatii kyllä valittamisesta eroon haluavalle varsin paljon. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä asiana on se, että valittajan on muutettava oma asenteensa negatiivisesta positiiviseksi. Tiedän, että tämä on helppo sanoa, mutta vaikeaa toteuttaa. Mutta se kuitenkin on mahdollista. Tärkeintä on, että valittaja kääntää aivoissaan negatiivisen moodi positiiviseksi. On aina helppoa ajatella ensin negatiivisesti, mutta siitä huolimatta ajatukset pitää aktiivisesti pyrkiä kääntämään positiiviseen suuntaan. Asioita on opittava tarkastelemaan myönteisyyttä heijastavien lasien kautta. Näin tästä tavasta voi vähitellen tulla normaali tapa toimia. Tämä perustuu siihen, että niin kuin negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta, myös positiivisuus lisää positiivisuutta.

Toisena keinona vähentää turhaa valittamista on se, että ihminen opettelee olemaan vähemmän tuomitseva. Meillä on usein paha tapa valittaa muista ihmisistä, koska me ajattelemme, että he eivät saavuta meidän heille asettamiamme standardeja. Jos me kykenemme lopettamaan muiden ihmisten tuomitsemisen ilman tuntematta heidän tarinaansa, me todennäköisesti myös valitamme vähemmän heidän tekemisistään. Lisäksi on hyvä muistaa, että tuomitsevuuden vähentäminen koskee myös ihmistä itseään. Jokainen meistä tekee joskus virheitä. Tämä kriittisyys johtaa herkästi valittamisen kierteeseen. Tämän vuoksi meidän pitää vähentää jossittelua puheissamme ja näin helpottaa oloamme. Lisäksi meidän on muistettava, että kaikkia tilanteita on yksinkertaisesti mahdotonta hallita. Joskus on vain parempi olla lyömättä päätään jatkuvasti seinään ja annettava tämä itselleen anteeksi. Tämän teon seuraukset on tietenkin kohdattava, mutta siitäkin huolimatta näin on mahdollista helpottaa omaa stressiään.

Menneisyyttä ei voi koskaan muuttaa ja tulevaisuudesta murehtiminen on turhaa. Miksi niistä siis pitäisi valittaa? Elämä, niin työelämä kuin muukin elämä, on jatkuvaa muutosta ja tahti tuntuu koko ajan kiihtyvän. Muutoksia tapahtuu, tahdomme sitä tai emme. Tämän vuoksi kolmantena keinona vähentää jatkuvaa valittamista olisi se, että muutokset otetaan vastaan oikealla asenteella. Muutokset pitää ottaa haasteina, jotka on tehty voitettaviksi! Kun turha valittaminen jää vähemmälle, muutokset on helpompi kohdata ja niihin on myös mahdollista sopeutua.

On tärkeää myös muistaa, että jokaisella työntekijällä on myös vastuu omasta itsestään, työstään ja työilmapiiristään. Tämän vuoksi neljäntenä keinona minimoida valittaminen on ottaa vastuuta asioista. Vastuun ottamisen ensimmäinen askel on itsensä kunnioittaminen. Tässä yhteydessä on tärkeää arvostaa itseään ja omia päätöksentekoprosessejaan. On hyvä muistaa, että valittaminen on passiivista.. Jos tähän käytetyn energian ja ajan kykenee vaihtamaan aktiiviseksi toiminnaksi hyväksyä ongelmien olemassaolo ja ratkaista näitä ongelmia, antaa se mahdollisuuden keskittyä tekemään tärkeitä asioita ja saada vauhtia päästä eteenpäin kehityksessä.

Jatkuvasta valittamisesta luopuminen ei tee kenestäkään jonkun toisen ihmisen ovimattoa. Viidentenä keinona nimittäin minimoida valittaminen on korvata se vakuuttavuudella. Kun ihminen on vakuuttava, antaa se hyvän mahdollisuuden kertoa muille ihmisille omista tarpeistaan ja miten ne voidaan saavuttaa. Vakuuttavuutta voi ilmaista muille niinkin yksinkertaisella tavalla kuin omalla kehon kielellään, kuten esimerkiksi hyvällä ryhdillä, jämerällä kädenpuristuksella ja suoralla katsekontaktilla. Kehon kieli on se kieli, mihin luotetaan enemmän kuin sanoihin. Tosin kehon kieli on myös paljastava kieli, sillä sen avulla usein paljastuu myös totuus ihmisen todellisesta minästä ja ajatuksista.

Viimeisenä, mutta siitä huolimatta ei vähäisimpänä, keinona vähentää turhaa valittamista on olla antamatta elämässä kohdattavien esteiden haitata eteenpäin kulkemista. Totta kai on olemassa ihmisiä, jotka suututtavat ja aiheuttavat negatiivisia viboja, mutta tällaiset ihmiset eivät saa olla mitään tekosyitä lillua negatiivisuudessa. Useimmat ongelmat ovat väliaikaisia ja ohimeneviä. Kun tämän ymmärtää, huomaa pääsevänsä elämässään eteenpäin. Tämän vuoksi päätöksiä on tehtävä ja asioiden on edettävä.

”Kuinka paljon työelämämme kehittyisikään, jos edes osa valittamiseen käytetystä energiasta ja ajasta käytettäisiin kehittämiseen”

Tarkoitukseni tässä kirjoituksessa ei ole kuitenkaan luoda mitään kauhukuvaa valittamisesta ja tapavalittajista, mutta kieltämättä me suomalaiset olemme pohjimmiltamme aikamoista valittajakansaa. Tämä näkyy niin mediassa, työpaikoilla, julkisissa keskusteluissa kuin myös ihmisten kanssa puhuttaessa. Ehkä sitä voidaan pitää eräänlaisena kansan perinteenä, joka pohjautuu meidän karuun luontoomme ja siinä selviytymiseen sekä rankkaan historiaamme valloittajien kurimuksessa. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Joku tietysti tähän älähtää, että valittaminen on merkki demokratiasta ja rohkeudesta puhua suunsa puhtaaksi. Sitähän se voisi parhaimmillaan ollakin, jos valittaminen olisi rakentavaa ja tavoitteellista sekä valittajalla olisi tuoda konkreettisia ideoita ja ehdotuksia keskusteluihin. Usein kuitenkaan näin ei ole. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, tapavalittaminen on usein repivää, rikkovaa, myrkkyä levittävää sekä passiivisuutta aiheuttavaa.

Onneksi kuitenkaan näin ei ole pakko olla pysyvästi. Kuten olen kertonut, tapavalittamisesta on mahdollista päästä eroon. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon uusia ideoita, ajatuksia ja kehitystä saataisiin esimerkiksi työpaikoilla aikaan, jos edes osa tapavalittamiseen käytetystä ajasta ja siihen kulutetusta energiasta valjastettaisiin rakentaviin ehdotuksiin, innovaatioihin ja kehitystyöhön. Veikkaanpa, että monet asiat olisivat tällöin paljon nykyistä paremmin ja Suomi, sen talous ja yhteiskunnallinen kehitys, olisi jo pitkään ollut nousussa. Mutta vielä ei kuitenkaan ole myöhäistä. Valjastakaamme siis tapavalittamiseen käytettävä energia myönteiseen tarkoitukseen. Näin saamme työelämän ja organisaatiot kukoistukseen!

Esa Lehtinen

8 kommenttia artikkeliin “Tapavalittajan anatomia – voiko jatkuvasta valittamisesta päästä eroon työpaikoilla?”
  1. avatar Taina sanoo:

    Mainio teksti. Kiitos 🙂

  2. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Esa
    Perustuiko tekstisi omakohtaiseen kokemukseen, vai luettuun tietoon?

  3. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Ymmärrän Ruotsin kielen käytön, mutta en tässä yhteydessä. Oliko siinä mahdollisesti huumoria?

    • avatar Esa Lehtinen sanoo:

      Selvennän siis hieman laajemmin. Artikkelini perustuu paitsi omiin kokemuksiini työpaikan tapavalittajista, lähellä näkemiini esimerkkeihin heistä, työssäni konsulttina kohtaamiini ”tapauksiin” niin myös alan tutkimus- ja selvitystietoihin niin Suomessa kuin ulkomailla

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        Kiinnostavaksi tekstisi tuli toisessa kappaleessa, jossa kerroit karrikoidun esimerkin. Jäin pohtimaan olitko tapavalittaja jolla on omakohtainen kokemus, vai mistä voit tietää mitä kukin ihminen ajattelee ensimmäiseksi sunnuntaiaamuna herättyään.

        Mitenkä tämän ajatuksesi saisit iskostettua tapavalittajiin, jotka ovat huolissaan ilmaston muutoksesta? ”Menneisyyttä ei voi koskaan muuttaa ja tulevaisuudesta murehtiminen on turhaa. Miksi niistä siis pitäisi valittaa? Elämä, niin työelämä kuin muukin elämä, on jatkuvaa muutosta ja tahti tuntuu koko ajan kiihtyvän. Muutoksia tapahtuu, tahdomme sitä tai emme. Tämän vuoksi kolmantena keinona vähentää jatkuvaa valittamista olisi se, että muutokset otetaan vastaan oikealla asenteella. Muutokset pitää ottaa haasteina, jotka on tehty voitettaviksi! Kun turha valittaminen jää vähemmälle, muutokset on helpompi kohdata ja niihin on myös mahdollista sopeutua.”

        • avatar Esa Lehtinen sanoo:

          Joo, karrikointi on karrikointia. Tuo esimerkki perustuu moniin lähipiirissäni olevien ihmisten tapoihin toimia, ja varmaan olen joskus itsekin siihen syyllistynyt 🙂 .

          Otit hyvän pointin esille. Niin kuin tekstissäni kerroinkin, negatiivinen valittaminen on pasiivista, joka ei johda mihinkään konkreettiseen. Se on usein vain turhanpäiväistä räksytystä. Sen sijaan positiivinen valittaminen on aktiivista, jolla pyritään vaikuttamaan muutoksiin konkreettisesti. Pitää muistaa, että kaikki vääjäämättä tapahtuvat muutokset eivät todellakaan ole hyviä, mutta moniin niistä ihminen voi vaikuttaa omilla toimillaan, jos ei muuten niin pyrkimällä sopeutumaan niihin. Näin muutosten kanssa eläminen on helpompaa. Ilmastonmuutos kuuluu mielestäni tähän kategoriaan. Olen usein jutellut parin ilmastontutkijatuttavani kanssa asiasta. He sanovat, että ilmastonmuutosta ei voi enää estää, mutta sen vaikutuksia on mahdollista hidastaa niin, että ihmiskunta ehtii sopeutua siihen. Tässä nykyisessä tieteellisessä ilmastonmuutoskeskustelussa ei siis pyritä niinkään estämään tätä muutosta, vaan saada aikaa tuohon sopeutumiseen. Pahinta tässä tilanteessa olisi olla joko tyhjäpäinen räksyttäjä, kaiken tiedon torjuva ”hiili- ja öljyuskovainen” tai sitten päätään jatkuvasti don Quijoten tavoin tuulimyllyn siipiin iskevä fatalisti. Pelkällä passiivisella valittamisella ei maailmaa, eikä myöskään työelämää, rakenneta

Jätä kommentti

css.php