Poliittinen johtajuus tienhaarassa – Pitääkö poliittisen johtajan olla kansan palvelija vai ammattimainen tuloksentekokone?

Yhtenä johtajuuden erityisalueena voidaan pitää poliittista johtajuutta. Johtajuutta on mahdollista käsitellä myös yhtenäisenä ilmiönä, mutta poliittisessa johtajuudessa on myös omia erityispiirteitä. Poliittisten johtajien merkitys korostuu erityisesti heidän yhteiskunnalliseen valta-asemaansa. He määrittävät vallan- ja resurssienjakoperusteista, rakentavat suhteita erilaisiin sidosryhmiin sekä tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat laajalti oman yhteisönsä ja siihen kuuluvien ihmisten päivittäiseen hyvinvointiin. Poliittisen johtamisen erityispiirteet tulevat näkyviin myös perinteisissä vallankäyttöperiaatteissa. Lyhyesti ja hieman yksinkertaisten voidaan sanoa, että poliittisia päätöksiä tekevät Suomen kaltaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa vaaleilla valitut edustajat, ammatillisia ratkaisuja puolestaan asiantuntijat. Poliittista johtajaa voidaan pitää vaaleissa valittuna johtajana, jonka arvotausta on julkisesti kaikkien tiedossa. Hän on vastuussa päätöksistään ja teoistaan omille valitsijoilleen. Hän tekee poliittisia linjauksia ja päätöksiä. Poliittisen ja ammatillisen johtamisen työnjako on perinteisesti ollut sellainen, että poliittisten johtajien tehtävänä on panna asioita vireille, päättää asioista ja valvoa päätösten toteuttamista. Julkisissa tehtävissä toimivien ammatillisten johtajien sekä viranhaltijoiden on oltava lojaaleja päätösten valmistelijoita ja toteuttajia. Tosin tämä poliittisen ja ammatillisen johtamisen tiukka erottaminen toisistaan ei voi enää nykyään toimi näin selvärajaisesti, koska niin valtion kuin kuntienkin toimintaympäristöt ovat jatkuvasti monimutkaistuneet. Tämän vuoksi modernia yhteiskuntaa hallitaan yhä enemmän ns. pluralistisen demokratiaperiaatteen mukaisesti, jossa poliittinen ja ammatillinen johtajuus kulkevat rinnakkain, usein limittäin ja lomittain suhteessa toisiinsa. Toiveena tässä on tietenkin se, että demokratia ei kaventuisi. Tällainen kehitys näkyy esimerkiksi siten, että tarkasteltaessa luottamushenkilöiden lukumäärää kuntien ja kaupunkien päättävissä elimissä, ovat virkamiehet yliedustettuina. Onko tällä vaikutusta demokratiaan on jo sitten toinen kysymys.

”Poliittinen johtaminen on ammattimaistumassa”

Yksi poliittisen johtamisen kasvava trendi viime aikoina on ollut myös poliittisen johtamisen ammattimaistuminen. Monet puoluehierarkian yläpäässä olevat poliitikot sekä valtionhallinnon ylimmät poliittisesti nimitetyt virkamiehet ovat jo pidemmän aikaa olleet ammattimaisia johtajia. Sama kehitys näkyy myös eduskunnassa, jossa lukuisat kansanedustajat ovat nykyään ammatiltaan poliitikkoja. Vähitellen tämä samanlainen malli on ollut leviämässä myös kuntajohtamiseen. Useissa kaupungeissa on jo nyt siirrytty kokopäiväisiin tai osa-aikaisiin kaupunginhallitusten puheenjohtajiin ja joissakin kaupungeissa, kuten esimerkiksi Tampereella, on otettu käyttöön monissa muissa Euroopan maissa yleinen pormestarimalli. Kunnissa tätä kehitystä perustellaan mm. sillä, että kuntien tehtävät ovat lisääntyneet 2000-luvulla ja kunnat ovat tästä kehityksestä johtuen joutuneet omaksumaan uusia tapoja järjestää tehtäviään ja palveluitaan. Poliittisen johtamisen ammattimaistumisessa on hyviä puolia, mutta siinä on myös oma vaaransa. Monet kansalaiset ja asiantuntijatkin pelkäävät sitä, että näin poliitikot erkaantuvat yhä enemmän kansasta ja kansalaisten tarpeista.

”Poliittinen johtaminen ajautuu turhankin usein ja liian helposti yksinomaan asioiden johtamisen alueelle”

Poliittista johtamista on mahdollista tarkastella monista eri näkökulmista. Otan tässä tarkastelun kohteeksi asioiden johtamisen (management) ja ihmisten johtamisen (leadership) näkökulman. Tämä jako on varsin keinotekoinen, sillä ihmisten johtaminen ja asioiden johtaminen määrittävät paitsi toinen toistaan niin myös parhaimmillaan tukevat toisiaan. Tietysti tässä yhteydessä on hyvä todeta, että käytännössä poliittinen johtaminen ajautuu turhankin usein ja liian helposti yksinomaan asioiden johtamisen alueelle.. Tähän ehkä tärkeimpänä syynä on se, että kun poliittinen johtaja nimitetään tehtäväänsä, on hän usein sekä johtajana amatööri että myös suhteessa tehtäväalueeseensa amatööri tai ainakin puoliamatööri. Hänellä ei, ainakin heti tehtävään nimityksen jälkeen, ole riittävästi tietoa vastuualueensa asiasisällöistä. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat valtiotasolla ministerinimitykset ja valtionyhtiöiden hallitukset sekä kunnissa kaupungin- ja kunnanvaltuustot ja –hallitukset sekä lautakunnat. Tällöin poliittinen johtaja pyrkii usein turhankin tiiviisti keskittymään usein niihin asioihin, jotka hän haluaa osata ja jotka hän on saanut johdettavakseen. Vaikka hän pyrkisikin perehtymään johtamiinsa asioihin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jää hän usein helposti ko. asioiden ”loukkuun” unohtaen tällöin panostuksen ihmisten johtamiseen. Syy tähän on usein siinä, että hän joutuu perustelemaan omaa johtamistaan asiatasolla kyseisen asia-alueenylivertaisesti hallitseville virkamiehille käyttämällä pelkästään asia-argumentteja. Näin hän ajautuu siksi helposti itsekin keskittymään pelkästään asioiden johtamiseen.

”Nykyään poliittisessa johtamisessa tarvitaan enemmän ihmisten johtamista, uudistumista ja uudistamista”

Jos johtaja keskittyy liikaa asioiden johtamiseen, se voi olla toiminnan kehittämiselle huono asia. Syynä tähän voidaan pitää sitä, että asioiden johtaminen on parhaimmillaan niissä tilanteissa, joissa organisaation tai yhteisön toimintaympäristössä tapahtuu vain hieman muutoksia tai muutokset tapahtuvat hitaasti. Tällöin käsiteltävät asiat ovat rutiininomaisia tai tuttuja ja esimies tavallaan urautuu tehtäviinsä, sillä hän tietää, miten tulee toimia erilaisissa työtilanteissa. Asioiden johtajien taidot korostuvat erityisesti kustannustehokkuusvaatimuksissa, tehokkuuden ja tuottavuuden kehittämisessä, vakaiden toimintaympäristöjen hallinnassa sekä organisaation toiminnan nykytilanteen valvomisessa. Nykyisessä jatkuvan muutoksen maailmassa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Toimintaympäristön muuttuessa jatkuvasti ja nopeasti, tarvitaan enemmänkin ihmisten johtamista, uudistumista ja uudistamista. Ihmisten johtaminen onkin parhaimmillaan juuri silloin, kun tarvitaan uusia ajattelumalleja sekä tarvitaan yhteistä sitoutumista näihin malleihin. Ihmisjohtamisen taidot korostuvat erityisesti erilaisten kriisitilanteiden selvittämisessä, sotien ja talouskriisien aikana, protestiliikkeiden johtamisessa sekä sosiaalisten uudistusten tekemisessä.. Asiajohtaminen ja ihmisten johtaminen eivät kuitenkaan sulje pois toisiaan. Nykyisissä yhteiskunnissa ja organisaatioissa on tarvetta molemmantyyppisille johtamistavoille.

”Poliittisen johtamisen suurena haasteena voidaan pitää poliittisten johtajien liike-elämäosaamisen puutetta”

Poliittisen johtamisen yhtenä suurena haasteena voidaan pitää poliittisten johtajien liike-elämäosaamista, tai enemmänkin sen puutetta. Muun muassa Suomen entinen pääministeri ja nykyinen Kansainvälisen kauppakamari ICC:n hallituksen jäsen Esko Aho on tuonut tätä asiaa esille eri yhteyksissä. Hänen mukaansa elinkeinoelämän ja politiikan välillä vallitsee syvä kuilu. Harvalla yritysjohtajalla on syvällisempi tuntemus politiikasta, ja taas vain harvalla poliitikolla on kokemusta yrityselämästä. Aho on sanonut, että edellytys Suomen nostamiseksi takaisin huipulle on keskinäisen ymmärryksen parantaminen julkisen ja yksityisen päätöksenteon välillä. Elinkeinoelämä yrittää hänen mukaansa ohjata poliittista päätöksentekoa ymmärtämättä täysin poliittisen päätöksenteon logiikkaa. Poliittisista päätöksentekijöistä taas hyvin harva tuntee elinkeinoelämän realiteetteja ja lainalaisuuksia. Ehkä tähän nyt on saatu jonkinlainen muutos yrittäjätaustaisen Juha Sipilän noustua Suomen pääministeriksi. Ainakin hänen puheissaan ja kirjoituksissaan viljelemä liike-elämän sanasto viittaa muutokseen. Esko Ahon mukaan yksi Suomen keskeisimmistä ongelmista poliittisessa johtamisessa on siinä, että virkamiesvalmistelu ja poliittinen päätöksenteko on sotkettu toisiinsa. Yksi keskeinen syy tähän oli uudistus, jossa merkittävä osa ministeriöiden vallasta annettiin poliittisille valtiosihteereille. Tämä horjutti vallankäytön tasapainoa. Tämä on omalta osaltaan johtanut siihen, että näin me suomalaiset olemme menettäneet perinteisen vahvuutemme eli kyvyn reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

”Suuria poliittisia johtajia yhdistää muutamat ominaisuudet ja taidot”

Millaisia ominaisuuksia ja taitoja sitten hyvältä poliittiselta johtajalta vaaditaan? Kun lukee poliittisten johtajien elämänkertoja, on varsin ironista, että monet heistä eivät välttämättä ole varsinaisesti pyrkineet poliittiselle uralle, vaan ovat enemmänkin ajautuneet sinne muusta työstään ja tehtävistään. He ovat useimmiten olleet yksilöitä, jotka eivät ole varsinaisesti valtaa tavoitelleet, vaan heillä on takanaan muiden ihmisten myöntämä henkilökohtaiseen arvovaltaan perustuva valtuutus ajaa heidän asioitaan. Näin tilanne on varmaan vielä nykyäänkin. Tietysti voisin tässä yhteydessä kirjoittaa pitkiäkin listoja hyvältä poliittiselta johtajalta vaadittavista ominaisuuksista ja taidoista, mutta listaan vain muutamia asioita, jotka mielestäni korostuvat poliittisessa johtamisessa. Ehkä joku voisi kutsua näitä esille nostamiani asioita vaaleanpunaiseksi utopiaksi, mutta ainakin minun ihailemani poliittiset johtajat ovat omanneet näitä. Ensinnäkin, hyvän poliittisen johtajan on oltava rehellinen. Hänellä on oltava rohkeutta nousta esille ja kertoa ihmisille totuus eikä pelkästään myötäile yleistä mielipidettä. Tietenkin rehellisyydessä ongelmana on se, että näin hän tekee itsestään haavoittuvan. Rehellisyys paljastaa johtajan todellisen minän, paljastaa hänen osaamisensa tason sekä tuo myös esille hänen virheensä. Riski tähän poliittisen johtajan on kuitenkin otettava, jotta häneen olisi helpompi samaistua. Rehellisenä olemisen etuina on kuitenkin, että se kehittää johtajan luonnetta ja kasvattaa hänen uskottavuuttaan. Nämä taas herättävät luottamusta ja kunnioitusta muissa ihmisissä.

Toiseksi, poliittisen johtajan on omattava myötätuntoa. Myötätunto on inhimillinen ominaisuus, joka saa ihmisen ymmärtämään toisen kärsimystä ja saa hänet tekemään jotakin lievittääkseen tätä kärsimystä. Vaikka jotkut näkevät myötätunnon heikkoudeksi, todellinen myötätunto on tunnusmerkki tietoisuuden muuttumisesta viisaudeksi. Hyvät poliittiset johtajat näkevät johdettaviensa ihmisten tarpeet ja pyrkivät tekemään päätöksiä, jotka eniten hyödyntäisivät ihmisiä.

Kolmanneksi, hyvä poliittinen johtaja omaa korkea moraalin ja on suoraselkäinen. Korkea moraali on elintärkeä ominaisuus kaikille poliittisille johtajille. Näihin ihmisiin on helppo luottaa, sillä heillä on vahva sisäinen arvomaailma, josta he eivät tilaisuuden tullessakaan poikkea. Tämän vuoksi heillä on kykyä vastustaa erilaisia poliitikkoihin ja muihin valtaapitäviin kohdistettuja ”houkutuksia”, jotka vaarantaisivat heidän moraalisen asemansa. Tämä korkea moraali ja suoraselkäisyys on tärkeää sillä poliittisilla johtajilla pitää olla syvä luottamus kannattajiensa joukossa.

Neljänneksi, poliittisella johtajalla on oltava itseluottamusta, sillä hänen pitää uskoa toimivansa johtajana oikein ja tehokkaasti. Hyvän poliittisen johtajan pitää sekä uskoa itseensä että myös kykyynsä johtaa. Näin hän kykenee tekemään myös vaikeita ja epäsuosittuja päätöksiä, joita kaikki johtajat jossain vaiheessa työuraansa joutuvat kohtaamaan. Johtajat, joilla on hyvä terve itseluottamus, omaavat vahvan karisman, minkä avulla he kykenevät innostamaan myös muita ihmisiä. Tämä motivoi ihmisiä tarttumaan toimeen, jotta tärkeät asiat saadaan vietyä eteenpäin.

Viidenneksi, hyvältä poliittiselta johtajalta vaaditaan myös joustavuutta. Hänellä on oltava ymmärrystä toimia poliittisissa ota-tai-jätä –tilanteissa sekä kykyä luoda pohjaa yhteisille, monien osapuolien, hyväksymille ratkaisuille. Taitavat poliitikot kuuntelevat tarkasti kaikkia osapuolia, ei pelkästään kuullakseen muiden argumentteja, vaan oppiakseen sen, että miten voitaisiin kaikkien osapuolten näkemykset huomioida yhteisymmärryksen luomisessa. Tämä ominaisuus auttaa myös poliittisia johtajia kohtaamaan takaiskuja ja kritiikkiä. Näin he kykenevät oppimaan niistä sekä pääsemään eteenpäin.

Kuudenneksi, poliittiselta johtajalta edellytetään hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Nykymaailmassa tässä yhteydessä korostuu etenkin osallistuminen mahdollisimman aktiivisesti sosiaaliseen mediaan. Poliittisen johtajan on pyrittävä olemaan avoin, selkeä, nopea reagoimaan ja lisäksi vielä innostava ja nokkela viestinnässään. Nykyisen valtavan tiedontulvan ja nopean tiedonvälityksen aikakautena ne viestit erottuvat, jotka täyttävät em. kriteerit.

Omaamalla edellä kerrottuja ominaisuuksia, monien muiden ominaisuuksien ja taitojen lisäksi, kykenee poliittinen johtaja kunnioittamaan erilaisia näkemyksiä, analysoimaan ongelmia sekä löytämään niihin parhaat mahdolliset ratkaisut. Nämä ratkaisut eivät välttämättä perustu niinkään puolueuskollisuuteen, vaan ratkaisuja tehdessään johtaja ottaa erityisesti huomioon ne asiat, jotka ovat tärkeitä hänen johtamalleen yhteisölle, olkoon sitten kyseessä kunta, kuntayhteisö tai valtio.

Lopuksi, on hyvä korostaa vielä kahta asiaa. Ensiksi, johtamisessa, niin poliittisessa kuin myös muussa johtamisessa, pitää muistaa, että johtamisen ytimessä aina pitää olla inhimillisyys ja ihminen. Lyhyesti sanottuna johtamisideologina pitää olla se, että ihminen johtaa ihmistä. Toiseksi, kaikista johtajista ei tule, eikä tarvitse tullakaan ”suuria” johtajia. Riittää, että johtaja tekee parhaansa ja on avoin itsensä kehittämiselle. Kukaan ei koskaan ole ”valmis” johtaja. Johtajuudessa onkin tärkeää muistaa, että sitä pitää kehittää jatkuvasti. Johtaminen ja henkinen laiskuus eivät sovi yhteen. Kehittämällä itseään johtajista tulee parempia ja soveliaampia tärkeään tehtäväänsä. Näin myös heidän alaisensa ja kannattajansa saavat sitä, mitä he tarvitsevat eli luotettavia ja aikaansaavia johtajia, jotka tekevät hyvää työtä seuraajiensa ja koko edustamansa yhteisön eteen.

Esa Lehtinen

Kommentti artikkeliin “Poliittinen johtajuus tienhaarassa – Pitääkö poliittisen johtajan olla kansan palvelija vai ammattimainen tuloksentekokone?”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Mielestäni blogistin kirjoitus on perinpohjaisuudessa oikea konsultin kukkanen. Lähes kaikki on huomioitu ja hyväksyttävää. Itse en odota poliitikoilta kuin rehellisyyttä (koskee yleis- ja aypoliitikkoja). On valitettavaa, että poliitikot ja heidän johtajansa eivät tunnista tavallista kansaa. Harva ja yhä harvempi tulevaisuudessa on tehnyt ns tavallisia töitä tuntien myös tavisten arjen (koskee myös akateemisia). Ollaan suoraan kasvettu politiikkaan ja toimitaan sen sääntöjen mukaan. Koetaan normaalitoiminnaksi se että virka ja muissa nimityksissä suositaan puoluetovereita ja sukulaisia, pätevyysvaatimuksissa joustetaan. Halutaan näyttää sellaista vaikutusvaltaa, vaikka kansa on valinnut hoitamaan kansan asioista. Jääteenmäki paheksui kreikkalaisten väljää suhtautumista verotukseen (tuomiten sen vääränlaisena maan tapana). Yhtä tuomittava on suomessa vallitseva maan tapa tuttavien suosimisesta virkanimitysissä ja muukin hyvävelijärjestelmä. Tästä ei mikään puolue voi sanoa olevansa ”puhdas”. Heikoista virkamiehistä on vuosikymmenten mittaan ehkä huomattavaa taloudellista vahinkoa. Mitä tulee poliittiseen johtajuuteen-ei uskalleta tehdä vaikeita päätöksiä vaan jäävät puheiden tasolle. Kas kannatuksen lasku pelottaa.

Jätä kommentti

css.php