Monikulttuurinen työyhteisö – paha mörkö vai suuri rikkaus?

Globalisaatio näkyy talouden kehityksen lisäksi myös yhä enemmän katukuvassa. Monikulttuurisuus on asia, johon törmäämme jatkuvasti joka puolella, niin kaupoissa asioidessamme, ulkomaan matkoilla, junissa, linja-autoissa, televisiossa, internetissä ja työelämässä, vain muutamia asioita mainitakseni. Lisää

Vuosi vaihtui – mitä tapahtuu johtamisessa?

Jälleen on vuosi vaihtunut ja on aika pohtia mennyttä vuotta 2014 sekä miettiä hieman myös tulevaisuutta. Asiaa voisi pohtia monestakin näkökulmasta, mutta valitsin pohdintani kohteeksi itselleni rakkaan aiheen eli johtamisen. Seuraavat ajatukseni ovat siis omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, jotk Lisää
css.php