Konsultti kesälaitumella

Kesä on alkanut ja kesälomakin ”pukkaa päälle”, joten on aika pitää tauko ”konsultin jaaritukset” –blogin kirjoittamisesta. Olen kirjoittanut tätä työelämä- ja johtamispainotteista blogiani noin puolentoista vuoden ajan ja on ollut mukava nähdä, että sitä on moni mielenkiinnolla lukenut. Toivottavasti teidän lukijoiden mielenkiinto säilyy jatkossakin. Ennen kuin aloitan kesätauon, kerron tässä tarinan erään konsultin elämästä.

Olipa kerran konsultti, joka oli oikein mukava ja pätevä mies kaikissa muissa asioissa, paitsi suhteessa Työhön. Hänelle Työ oli kaikki kaikessa. Konsulttimme ei aina muistanut erästä elämän perussääntöä eli ”elämän kolmiyhteyttä”: Työ – Perhe – Vapaa-aika ja näiden kiintopisteiden herkkää keskinäistä yhteyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että elämän hallinnassa on erittäin tärkeää, että nämä kolme kiintopistettä ovat tasapainossa keskenään. Kaikille näille kolmelle osa-alueelle pitää varata riittävästi aikaa. Jos näin tekee, tuo se elämään jaksamista ja hyvinvointia. Tätä toimintamallia konsulttimme ei ymmärtänyt toteuttaa. Hänen elämänsä usein pahasti retkahti kuningas Työn puolelle. Konsultti oli monasti saanut jo perheeltään ja ystäviltään kuulla tästä asiasta. Tämän vuoksi hän silloin tällöin koki asian vuoksi huonoa omatuntoa.

Konsulttimme oli monta kertaa päättänyt, että asian tilaan oli tultava muutos. Hän oli toiminnan mies ja oli sopinut perheensä ja lähimpien ystäviensä kanssa siitä, että se aika, minkä hän kulloinkin varasi perheensä ja ystäviensä käyttöön, oli sitten myös täysin heidän käytössään. Silloin eivät työpuhelimet pirisseet eikä hän käynyt vilkuilemassa ja vastailemassa työsähköposteja. Myös työasioista puhuminen oli tällöin kiellettyä. Kaikki sujuikin usein alussa hyvin, mutta pikkuhiljaa asiassa alkoi tapahtua lipsumista. Työpuhelin oli muka vahingossa jäänyt päälle, oli vastattava juuri tuon asiakkaan puheluun tai sitten oli muka pakko katsoa sähköpostit läpi, koska odotti erittäin tärkeän asiakkaan erittäin tärkeää meiliä.

Tätä lipsumista tapahtui myös konsultin perheen yhteisillä lomamatkoilla. Konsulttimme piti aina välillä soittaa hotellihuoneessa ollessaan tai ravintolassa syödessään tärkeitä työpuheluita tai vastata niihin. Tai sitten hän näpytteli hotellin uima-altaan reunalla työläppäriään hoitaessaan yrityksensä työasioita, joita kuulemma kukaan muu ei pystynyt tekemään tai vaihtoehtoisesti asiat eivät voineet odottaa loman loppumista. Lisäksi hänellä oli tapana lipsua puhumaan työasioista kohdatessaan lomareissuillaan toisia samanlaisia onnettomia ”työfriikkejä”. Muu perhe oli lopulta täysin kyllästynyt konsulttimme touhuihin ja vaativat kirjallisen lupauksen häneltä siitä, että vastedes työkännykkä ja –läppäri jäävät kotiin lomamatkalle lähdettäessä. Hammasta purren, mutta perhesovun niin vaatiessa, konsultin oli pakko suostua tähän sopimukseen.

Tämän jälkeen asioiden piti olla hyvässä kunnossa, mutta miten sitten kävikään. Eräänä kesänä konsultti perheineen lähti kesälomallaan jälleen kerran lomamatkalle etelään. Kuten oli sovittu, matkalle lähdettäessä konsultin työkännykkä ja –läppäri jäivät kotiin ja kaikilla oli lomatunnelma korkealla. Myös konsulttimme oli hyvissä ”lomatäpinöissä” ja työasiat oli siirretty pois aktiivisesta aivotoiminnasta ja loma-asetukset oli laitettu päälle. Aluksi kaikki meni hyvin. Koko perheen lomatunnelma oli korkealla ja kaikki nauttivat lomasta sekä yhteisestä laatuajasta. Konsultin perhe kävi uimarannalla nauttimassa auringosta ja uimisesta, syömässä tunnelmallisissa ravintoloissa, vietti aikaa hotellin uima-altaalla, vieraili tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin sekä käveli ja nautti kaupungin kaduilla ihastellen lomaan liittyviä ääniä, hajuja, värejä sekä ihmisvilinää. Eräänä päivänä tilanne kuitenkin muuttui. Konsultti perheineen tapansa mukaan käveli illalla väsyneinä, mutta rentoutuneina kohti hotelliaan. Hotelliin saavuttaessa, konsulttimme jäi hetkeksi aulaan hoitamaan paria asiaa muun perheen mennessä etukäteen omiin hotellihuoneisiinsa. Aulassa ollessaan konsultti katseli ympärilleen ja näki yhtäkkiä aulan eräässä nurkassa kyltin, missä luki: ”Netcafe”. Konsulttimme silmissä välähti ja kuin varkain aivoissa loksahti työvaihde päälle. Hän oli kuin tulisilla hiilillä ja päätti vain hiukan vilkaista, ei muuta kuin vain vähän vilkaista, nettikahvilan ovesta sisään. Hän avasi oven varovaisesti ja havaitsi, että sisällä oli lukuisia tietokoneita, jotka olivat kuin juuri häntä varten vapaina. Konsulttimme kuitenkin ryhdistäytyi ja muisti perheelleen antamansa lupauksen työasioiden jättämisestä kotiin. Hän alkoi perääntyä ovelta, kun hänen luokseen tuli kauniisti hymyillen nettikahvilan henkilökuntaan kuuluva nuori, kaunis nainen, joka kysyi häneltä hunajaisella äänellä, että halusiko hän kupin kahvia ja istua hetkeksi tietokoneen ääreen. Konsulttimme pysähtyi ja katsoi tuon tumman seireenin kauniisiin silmiin ja ei saanut suustaan ulos kuin sanan: ”Yes!” Näin tilanne oli lopullisesti menetetty. Konsultti istuutui tietokoneen ääreen, otti kahvikupin käteensä ja alkoi vimmatusti selata nettiä. Hänen pyhä aikomuksensa oli pysyä poissa työsähköposteista, mutta aivan salakavalasti ja kuin noiduttuna hän huomasi yhtäkkiä avanneensa työsähköpostiosoitteensa ja selaavansa sähköpostejaan. Luettuaan ne, nousi hän paikaltaan, kiitti seireeniä ja lähti pois nettikahvilasta. Ovelle päästyään hän vilkaisi joka puolelle, mutta hänen onnekseen ketään tuttua ei olut näkyvissä. Tämän jälkeen konsulttimme luikahti nopeasti hissiin ja sen jälkeen omaan hotellihuoneeseensa. Sinne päästyään hän huokaisi helpotuksesta, kukaan ei ollut nähnyt häntä.

Tämä samanlainen rituaali toistui seuraavina päivinä eli konsultti johonkin tekosyyhyn vedoten vieraili hotellin ala-aulassa ja sieltä livahti kuin seireenin kutsumana nettikahvilaan lukemaan omia työsähköpostejaan. Välillä hän jopa vastaili niihin. Kaikki tuntui sujuvan hyvin muulta perheeltä piilossa, mutta kaikkien realiteettien mukaan onnen oli joskus käännyttävä. Näin tapahtuikin eräänä päivänä. Konsulttimme oli juuri tulossa ulos nettikahvilasta, kun hän törmäsi käytävällä omaan tyttäreensä, joka heti vihaisena muistutti häntä ennen matkaa sovitusta sopimuksesta. Konsultti tiesi pelin menetetyksi, mutta hän yritti vielä lahjoa tytärtään limonadilla ja makeisilla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hetken kuluttua hotellihuoneessa sitten kokoontuikin perheneuvosto päättämään konsulttimme kohtalosta. Syytteiden lukemisen jälkeen, puolustuspuheenvuoroista huolimatta, neuvosto antoi julman rangaistuksen: Päätöksen mukaan konsultti joutuisi samana kesänä käymään kolmessa eri huvipuistossa molempien lastensa kanssa viettämällä heidän kanssaan kussakin huvipuistossa yhden kokonaisen päivän!

Rangaistus oli todella julma, mutta konsultti itsekin myönsi sen olevan hänen rikoksensa huomioon ottaen oikeudenmukainen. Tämä pisti myös konsulttimme vihdoinkin ajattelemaan ja hän päätti ottaa opikseen. Huvipuistojen kauhut kohdattuaan hän on siitä asti monien vuosien jälkeenkin saanut itsensä muistamaan sen, että perheen yhteisillä lomilla työasiat pitää ehdottomasti jättää pois ajatuksista sekä älypuhelimet ja kännykät on jätettävä rauhaan. Lisäksi nettikahvilat on lomamatkoilla kierrettävä kaukaa kaiken maailman seireeneistä huolimatta. Mikä on siis tämän tarinan opetus. Se on tässä: ”Älä koskaan perheesi kanssa lomaillessasi yritä hoitaa työasioita, jos sinulla on pienikin mahdollisuus jäädä siitä kiinni. Perheesi kosto on ankara!” Sen pituinen se.

Kuten jo alussa kerroinkin, ”Konsultin jaaritukset” –blogi vaikenee joksikin aikaa. Palaan taas asiaan uusin voimin ja toivottavasti myös levänneenä kesän pikku hiljaa jo lähestyessä loppuaan . Haluan vielä toivottaa kaikille lukijoilleni oikein hyvää kesää. Rakastakaa toisianne, huolehtikaa toisistanne ja muistakaa, että meillä on vain yksi elämä elettävänä. Nauttikaa siitä ja toisistanne. Loppukesänä tapaamme jälleen työelämä- ja johtamisasioiden merkeissä!

Esa Lehtinen

Kommentti artikkeliin “Konsultti kesälaitumella”
  1. avatar keke sanoo:

    Oikein hyvää ja rentouttavaa lomaa sinullekin !

Jätä kommentti

css.php