Työpaikkamarisija – työyhteisön ilonpilaaja

Työskennellessäni vielä yliopistolla, eräs kollegani ja hyvä ystäväni, joka tutki mm. suomalaista kateutta, tiivisti kerran minulle mainiosti suomalaisen kateuden ytimen. Hän jaotteli suomalaisen kateuden kahteen päätyyppiin käyttäen nimiä ”pohjalainen” kateus ja ”hämäläinen” kateus. Hänen mukaansa pohjalainen kateus on sitä, että jos naapuri ostaa esimerkiksi uuden auton tai rakentaa talon, toisen naapurin on pakko ostaa vielä hienompi auto tai rakentaa vielä isompi talo. Tämä tietenkin voi usein johtaa uhoamiseen ja kilpavarusteluun. Hämäläinen kateus hänen mielestään taas on sitä, että jos naapuri hankkii hienon auton tai rakentaa ison talon, toinen naapuri tulee heti paikalle arvostelemaan toisen uutta autoa tai taloa. Tämä kateuden tyyppi, sitähän on tietenkin muuallakin kuin Hämeessä, pohjautuu ihmisen kateuteen toisen menestymisestä. Ehkä tätä ”hämäläistä” kateutta voidaan pitää jonkinlaisena lähtökohtana myös tarkasteltaessa työpaikkamarisijan toimintaa. ”Jos minulla ei ole kivaa, ei muillakaan sitten saa olla kivaa”, ajattelee hän usein.

Jos nyt hieman karrikoidusti kuvailee, niin työpaikkamarisijan työviikko alkaa usein jo sunnuntaiaamuna. Heti herättyään hän alkaa miettiä: ”Huomenna alkaa taas se pitkä ja tylsä työviikko!” Tätä tarpeeksi toistettuaan hän saa koko sunnuntain menemään pilalle! Sitten saapuu maanantai, hänen mielestään tunnetusti se viikon raskain päivä, jolloin koko elämä tuntuu olevan pilalla. Tiistai, keskiviikko ja torstai menevät marisijalla myös erittäin raskaissa tunnelmissa, koska viikonloppuun on vielä niin pitkä aika. Sitten saapuu perjantaiaamu ja marisija on aivan tohkeissaan: ”Kohta alkaa viikonloppu! Kohta alkaa viikonloppu…!” Ja perjantaipäivä kuluu töissä viikonloppua odotellessa oikein hitaasti. Hän odottelee kahvitaukoa, lounastaukoa, taas kahvitaukoa, vilkaisee jatkuvasti kelloaan ja odottaa päivän loppumista. Sitten noin kello 14 putoavat henkiset työrukkaset hänen käsistään ja viikonloppuvimma iskee! Pian on viikonloppu! Sitten vihdoinkin koittaa se perjantai-ilta ja silloin eletään sumussa ja humussa! Lauantai sujuu samanlaisissa fiiliksissä. Kunnes taas saapuu se sunnuntaiaamu ja sama kuvio alkaa toistaa itseään. Eli, summa summarum, hän elää viikossa 1½ päivää ja kuolee 5½ päivää! Ei ihmekään, että naama on lähes jatkuvasti ”näkkärillä”!

Työpaikkamarisijan elämänasenne on pessimistinen. Jos hänelle sanoo: Onpas tänään kaunis päivä!”, hänen ensimmäinen kommenttinsa on: ”No, huomenna kuitenkin sataa!” Tämän vuoksi hänen elämänohjeenaan voidaankin pitää: ”Kun ajattelee asiat negatiivisesti, ei voi koskaan epäonnistuakaan!” Työpaikkamarisija ei löydä oikeastaan mistään asiasta mitään hyvää sanottavaa ja tämän takia hän ei odotakaan mitään hyvää tapahtuvan. Tietenkin tällöin mikään ei voi onnistuakaan, vaan kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Hänelle työ, ja elämä yleensäkin, on jatkuvaa raatamista, josta ei voi ajatella positiivisesti. Tämän vuoksi työpaikalla ei voi olla hauskaa. Jos joillakin työkavereilla tuntuu olevan ilo irti, pitää hän heitä omituisina tyhjännaurajina.

Palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa hänellä on selvät periaatteet. Ainoa palaute, mitä hän tuntee, on negatiivinen palaute. ”Eihän kukaan koskaan opi mitään, jos ei saa negatiivista palautetta”, on marisijan kanta asiaan. Tosin hän itse kriittistä palautetta antaessaan ei anna sitä rakentavasti eli asiaan liittyen, vaan se kohdistuu enemmänkin kohteeseen ihmisenä tai hänen persoonaansa. Myönteisestä palautteesta hänellä on selkeä käsitys. Se on hänen mielestään turhanpäiväistä kehumista! Jos marisijalle itselleen joku erehtyy antamaan myönteistä palautetta, on hänellä kaksi tapaa ottaa se vastaan. Ensimmäinen tapa on ottaa vastaan se vaivautuneena. Jos esimerkiksi joku sanoo hänelle: ”Onpas sinulla upea pusero!”, marisijan kommentti usein on tällainen: ”No, eihän tässä ole mitään ihmeellistä. Puserohan on jo 10 vuotta vanha!” Toinen tapa ottaa vastaa myönteinen palaute on epäillä joko antajaa itseensä tai hänen motiiviaan. Marisijan mielestä kukaan ei voi kehua häntä pyyteettömästi, vaan siellä takana täytyy olla jokin taka-ajatus. Varsinkin jos työpaikalla esimies tulee kehumaan marisijaa, hän heti alkaa pohtia: ”Mitähän tuossakin on takana. Varmasti kohta on tulossa jotain hanttihommia tai ylitöitä!” Tämä asennoituminen palautteeseen tietenkin johtaa siihen, että hänelle ei ole mukava antaa myönteistä palautetta. Lopulta sen antaminen tyrehtyykin kokonaan ja marisijalla on taas yksi syy katkeroitua. Jos taas joku hänen työkavereistaan saa myönteistä palautetta, väheksyy hän sitä ja epäilee työkaveriaan ”pomon p…n nuolijaksi”. Taustalla tietenkin syynä on se kateus.

Työpaikkamarisijalla usein ensimmäinen vastaus lähes kaikkiin kysymyksiin on periaatteellinen ”ei”. Se tulee luonnostaan hänen suustaan lähes automaattisesti. Hänen on vaikeaa löytää mistään asiasta mitään hyvää, ainakaan silloin, jos se ei ole hänen oma ideansa. Marisijalla on tapana palavereissa, ja myös muissa tilaisuuksissa, tyrmätä heti lonkalta kaikkien muiden ideat antamatta kuitenkaan mitään rakentavaa tilalle. Hän ei perustele omaa tyrmäystään millään lailla, vaan yksinkertaisesti pitää toisen ideaa huonona ja käyttökelvottomana toteuttaa. Usein kuitenkin myöhemmin hän kaivaa tuon saman idean uudelleen esiin omana ideanaan, vaikkakin ehkä hieman muunneltuna. Jos kuitenkin jonkun idean menee eteenpäin muiden kannattamana, epäilee hän heti sen toimivuutta ja hangoittelee koko ajan vastaan asiassa. Sitten jos jälkeenpäin todetaan asian menneen pieleen, ottaa marisija heti naamalleen tyytyväisen ilmeen ja tokaisee: ”Minähän jo etukäteen heti tiesin, että asia menee pieleen.” Marisija onkin varsinainen ”besserwisser”, jälkiviisas. Hän kokee, että häntä olisi ehdottomasti pitänyt asiaa päätettäessä enemmän kuunnella.

Työpaikkamarisijan asenteesta johtuen hänen perusilmettään työpaikalla voidaan kuvata sanoilla ”naama kurtussa, kuin olisi myrkkyä niellyt”. Pahimmillaan hän jopa pitää normaaleihin tapoihin kuuluvaa tervehtimistä turhana. Jos joku hänen työkaverinsa toivottaa hänelle esimerkiksi: ”Hyvää huomenta!”, on hänellä tapana jopa suoraan tervehtijälle vastata: ”Mitäs hyvää muka tässä aamussa on?” Tätä ”rusinanaamaa” ei missään mielessä voida kuvata miksikään hyvän mielen lähettilääksi.

Muutoksiin ja uudistuksiin työpaikkamarisijalla on selkeä kanta: ”Ei, mitään muutoksia ei saa tehdä! Tämä työ tehdään niin kuin se on tehty jo 20 vuotta aikaisemmin.” Itse asiassa hän kokee kaikki muutokset itselleen uhkana, asiana joka vie pohjaa hänen turvallisuuden kaipuultaan. Marisija onkin rutiinien mestari ja kaikkien asioiden pitäisi tapahtua saman totutun kaavan mukaan. Samoin hän kokee uudet työkaverit uhkana itselleen ja jopa työlleen ja uralleen. Joskus jopa hän näpäyttää uusia työkavereitaan siten, että työkaverin kysyessä työn tekemiseen liittyviä ohjeita, hän kyllä voi antaa niitä, mutta jättää jonkin tärkeän yksityiskohdan kertomatta. Tämän vuoksi neuvoa kysynyt tekee työnsä ehkä hieman hitaammin kuin muut ns. ”pitkän kaavaan kautta”. Tällöin marisija pääsee sanomaan omille kavereilleen: ”No, eipä tuo uusi oikein hallitse hommiaan. Mitähän tuostakin oikein tulee!” Se on hänen työpäivänsä kohokohta!

Pohjimmiltaan työpaikkamarisijalla on heikko itsetunto ja tämä tietenkin johtaa siihen, että hän ei oikein kykene luottamaan myös muihinkaan ihmisiin. Hän epäilee muiden nauravan hänelle ja tekevän pilkkaa hänestä selän takana. Jos hän näkee ihmisten keskustelevan keskenään, epäilee hän heti olevansa puheiden aiheena. Marisija kuitenkin itse toimii juuri niin kuin hän kuvittelee muiden toimivan hänen kanssaan. Ollessaan kasvokkain jonkin ihmisen kanssa, hän helposti myötäilee tätä ja on herkästi samaa mieltä joka asiasta tämän kanssa, mutta toisen poistuessa, marisijalla on tapana kertoa muille oma todellinen mielipiteensä asiasta ja ihmisestä ilman mitään sensuuria. Tämän vuoksi oman mielipiteen saaminen marisijalta onkin vaikeaa kasvokkain.

Ehkä edellä kerrottu kuvaus työpaikkamarisijasta oli hieman turhankin rankka, mutta totuus on se, että lähes joka työpaikalla on ainakin yksi tai jopa useitakin ihmisiä, joita voidaan kutsua jonkin asteen marisijoiksi. Marisijan huono puoli on siinä, että hänen toimintansa ja ”myyräntyönsä” vaikuttaa herkästi hänen lähipiirinsä tai jopa koko työyhteisön ilmapiiriin. Tämä tietenkin tapahtuu silloin, jos hänen toimintansa sallitaan. Nykyään paljon korostetaan sitä, että työntekijät ovat tehokkaita työssään, jos he viihtyvät työpaikallaan ja kokevat työtä tehdessään ilon ja onnellisuuden tunnetta. Tämä antaa työlle lisäarvoa ja lisää tuottavuutta, mikä taas kiinnostaa myös työnantajia. Tietenkin selvät ongelmat, virheet ja vääryydet on poistettava työpaikoilta, mutta turhista asioista mariseville ilmapiirinpilaajille ei tulisi antaa minkäänlaista valtaa työyhteisöissä. Tärkeintä on se, että ei mene mukaan heidän toimintaansa, vaan pyrkii ”nollaamaan” heidän puheensa ja toimintansa. Jos kaikki työpaikoilla tekisivät näin, parhaimmillaan se johtaa siihen, että marisijan toiminta joko päättyy tai ainakin se pystytään ”koteloimaan” niin, että muut työntekijät eivät jää hänen vaikutukselleen alttiiksi. Eli tapahtuu samoin kuin Mika Waltari teoksessaan ”Sinuhe egyptiläinen” laittoi kirjan päähenkilön, mainion lääkäri Sinuhen, suuhun: ”Sinun puheesi on kuin kärpäsen surinaa korvissani.”

Esa Lehtinen

Jätä kommentti

css.php