Työpaikkakiusaaminen – työyhteisöjen vaarallinen syöpäkasvain (osa 1)

Euroopan työ- ja elinolojen kehittämissäätiön viimeisimmästä työolotutkimuksesta selvisi, että EU:n jäsenmaissa keskimäärin 4,1 % työssä käyvistä ovat kokeneet työpaikkakiusaamista viimeksi kuluneen vuoden aikana. Suomessa kiusaamista oli kokenut 6,2 %, mikä taas nostaa Suomen kiusaamistilastoissa EU:n kärkisijalle yhdessä Ranskan, Belgian ja Itävallan kanssa. Työterveyslaitoksen (TTL) tutkimuksissa on todettu, että noin 140 000 palkansaajaa kokee olevansa työpaikkakiusattu. Verrattuna esimerkiksi Ruotsin vastaaviin prosenttilukuihin, ovat ne siellä vain noin neljäsosa Suomen luvuista. Tämän takia onkin selvää, että työpaikkakiusaaminen on nyky-Suomessa erittäin vakava maanlaajuinen ongelma. Tutkimuksissa on todettu, että kiusaaminen on yleisintä julkisen sektorin naisvaltaisilla aloilla, kuten esimerkiksi kunnissa, seurakunnissa ja valtion virastoissa, mutta on muistettava, että kiusaamista ei voida pitää pelkästään naisten ja naistyöpaikkojen ongelmana.

Oma mielenkiintoni asiaan perustuu siihen, että itsekin törmään jatkuvasti tähän ilmiöön omassa työssäni. Pahin kohdalleni sattunut kiusaamiseen liittynyt työprojekti tapahtui noin 10 vuotta sitten. Minut pyydettiin puhumaan työyhteisön toiminnasta ja kiusaamistilanteista erääseen isoon tuotantolaitokseen. Sovittuna aikana, kyseessä oli vielä maanantaiaamu, saavuin ko. tuotantolaitoksen portille, missä minua odotti suuri delegaatio, jossa oli mukana laitoksen johtoa, luottamushenkilöitä sekä työsuojeluvastaavia. He ottivat minut vakavin ilmein vastaan ja kertoivat, että eräällä osastolla kiusaamisen kohteena ollut työntekijä oli tehnyt oman ratkaisunsa eli hirttänyt perjantaina työvuoron päätteeksi itsensä hallin kattoon ja jättänyt jälkeensä kirjeen, missä hän syytti teostaan omia työkavereitaan. Tämä avasi minullakin silmät kiusaamisongelmien vakavuudesta ja olenkin pyrkinyt sen jälkeen taistelemaan tätä sairasta ilmiötä vastaan.

Kiusatuksi tulemisen kokemus on yksilöllinen ja arvioitava jokaisen kiusatun kohdalla erikseen”

Mitä sitten on työpaikkakiusaaminen? Määritelmiä on useita, mutta yksi hyvä on seuraava: ”Kiusaamiseksi määritellään tilanne, jossa yksi tai useampi työyhteisön jäsen joutuu toistuvasti järjestelmällisen kielteisen tai vihamielisen käyttäytymisen kohteeksi. Kiusaajat ja kiusatut vaihtelevat esimiehistä alaisiin sekä työkavereihin. Kiusatuksi tulemisen kokemus on yksilöllinen ja arvioitava jokaisen kiusatun kohdalla erikseen (TTL).” Tuo viimeinen virke on tärkeä sen takia, koska on muistettava, että ihmisen kokema kiusatuksi tulemisen tunne ei aina välttämättä täytä objektiivisia kiusaamisen kriteerejä. Tämä tietenkään ei vie pois subjektiivisten kiusaamiskokemusten tärkeyttä, vaan syyt näihinkin tulisi selvittää mahdollisimman hyvin. Lisäksi hyvin tärkeä asia on muistaa se, että kiusaaminen ei ole pelkästään kiusaajan ja kiusatun välinen kahdenkeskinen juttu, vaan se vähitellen vaikuttaa koko työyhteisöön myrkyttäen sen ilmapiirin kuin syöpäkasvain. Näin kerrannaisvaikutukset ovat hyvin suuret. Kiusaaminen lisää sairauslomia, ennenaikaistaa eläköitymistä sekä heikentää työhyvinvointia. Työterveyslaitoksen arvion mukaan työhyvinvoinnin laiminlyönnin aiheuttamien kansantaloudellisten menetysten rahallinen arvo yhteiskunnalle vuosittain mm. sairauspoissaolojen ja varhaiseläkkeelle siirtymisten muodossa on jopa lähes 30 miljardia euroa!

”Taitamaton johtaminen antaa kiusaamistilanteille otollisen kasvualustan”

Mitkä tekijät työyhteisöissä edesauttavat kiusaamisen syntymistä? Näitä tekijöitä voi olla monenlaisia. Osa tekijöistä liittyy organisaation toimintaan ja rakenteeseen sekä johtamiskulttuuriin. Esimerkkeinä voidaan mainita organisaation perustehtävän epäselvyys, hierarkkinen ja vanhakantainen organisaatiomalli sekä johtamiseen liittyvät ongelmat, kuten työn huono organisointi, epäselvä ja epätasa-arvoinen tehtävien jako sekä monet johtamisen epäjohdonmukaisuudet. Taitamaton johtaminen antaakin kiusaamistilanteille otollisen kasvualustan estäen, tai ainakin hankaloittaen samalla myös varhaisen puuttumisen kiusaamistilanteisiin. Muita työyhteisön toiminnassa kiusaamista edistäviä tekijöitä ovat mm. selkeitten tavoitteiden puuttuminen työssä, jatkuva työkiire ja stressi (esimerkiksi työn liiallinen vaativuus ja epävarmuus työsuhteissa), syntipukkien hakemisen kulttuuri, muutosten hallitsemattomuus, selvittämättömät ristiriidat henkilöstöryhmien ja henkilöiden välillä, huono keskustelu- ja vuorovaikutuskulttuuri sekä puutteet palautteenannossa, Lisäksi kiusaamista voivat lisätä monet yksilölliset ja tilannetekijät, kuten esimerkiksi suvaitsemattomuus, syrjintä, kateus, omat henkilökohtaiset ongelmat, alkoholismi, lääkkeiden ja huumeiden käyttö sekä omat aikaisemmat kokemukset kiusaamisesta aikaisemmissa työsuhteissa ja koulussa. Tuon viimeksi mainitun tekijän on todettu olevan hyvinkin tärkeän, sillä monilla työpaikkakiusatulla ja –kiusaajalla on todettu olevan koulukiusaajan tai –kiusatun tausta.

”Kiusaamista ei esiinny silloin, jos työyhteisön henki on vahvasti kiusaamista vastaan”

Ennen kuin otan esille esimerkkejä kiusaamistavoista, on hyvä muistuttaa siitä, että kiusaamista ei esiinny silloin, jos työyhteisön henki on niin vahvasti kiusaamista vastaan, että se estää kiusaamisyritykset. Tämän vuoksi kiusaamisen synty edellyttää muiden sallivaa suhtautumista kiusaamiseen, esimerkiksi olemalla itse ns. neutraali tai puolueeton kiusaamistilanteita kohtaan (”ei kuulu minulle”). Jos henki on tällainen, niin lupa on annettu kiusaajalle. Klassisia kiusaamistapoja on monia, kuten selän takana pahaa puhuminen, julkinen mollaaminen, simputtaminen eli nöyryyttävien ja alentavien tehtävien antaminen, sosiaalinen eristäminen, uhkaileminen ja painostaminen, ihmisen yksityisyyden loukkaaminen, seksuaalinen ahdistelu sekä jatkuva syyllistäminen muka huonosti tehdyistä tai tekemättömistä tehtävistä. Miesten ja naisten tekemisissä kiusaamisissa on usein selviä eroja. Miesten kiusaaminen on monasti enemmän fyysistä, kuten esimerkiksi työkalujen piilottamista ja varastamista sekä kaikenlaisen kiusan tekemistä, ja naisilla taas enemmän henkistä, esimerkiksi panettelua, selän takana juoruamista, ”mykkäkoulua” sekä ”ilkeitä katseita” ja ”nenän nyrpistämistä”. Kiusaaminen usein etenee salakavalasti niin, että alussa kiusattu ei vielä edes huomaa ja tajua, että häntä kiusataan. Usein hän havahtuu vasta silloin, kun kiusaaminen on edennyt jo niin pitkälle, että siitä eroon pääseminen on jo jopa lähes mahdotonta.

”Vain noin hiukan yli 10 prosenttiin kiusaamistapauksista puututaan tiukasti”

Miten sitten kiusaamisen uhrille käy? Kiusaamisprosessin aikana kiusattu joutuu usein jäämään pitkillekin sairaslomille, mutta siitäkin huolimatta, ja tilanteiden jopa pahentuessa, useimmat heistä sinnittelevät työsuhteessaan niin pitkälle kuin vain on mahdollista. Osa kiusatuista, sikäli kun he vielä pystyvät siihen, pyrkivät vaihtamaan työpaikkaa. Jotkut kiusatuista jopa erotetaan työpaikastaan ”sopeutumattomina” tai ”yhteistyökyvyttöminä”. Mutta huolestuttavinta on siinä, että vieläkin, vaikka paljon nykyään jo puhutaan työpaikkakiusaamisesta, niin tutkimusten mukaan vain noin hiukan yli 10 prosenttiin tapauksista puututaan tiukasti.

Miten sitten kiusaamistilanteita voidaan ehkäistä tai niihin voidaan puuttua? Näistä asioista kerron sitten myöhemmin ”Työpaikkakiusaaminen – työyhteisöjen vaarallinen syöpäkasvain” osassa 2. Mutta, jos sinulla on, tai tiedät jonkun tuttavasi kokeneen kiusaamista, niin kerro ihmeessä siitä . Näin saamme vähitellen kiusaajalle rajan vastaan.

Esa Lehtinen

 

 

 

Esa Lehtinen

16 kommenttia artikkeliin “Työpaikkakiusaaminen – työyhteisöjen vaarallinen syöpäkasvain (osa 1)”
  1. Hyvä kirjoitus, sivustomme Työpaikkakiusatut.net on tehnyt työtä henkisen väkivallan vähentämiseksi jo 7 vuoden ajan ja vaikka tieto on lisääntynyt, henkiseen väkivaltaan puuttuminen ei ole. Selityksinä tarjotaan kuinka puuttuminen on ”liian vaikeaa”, ”ei ole resursseja”, ei osata”, mutta oikeana syynä on usein välinpitämättömyys ja henkisen väkivallan vähättely.

    • avatar Esa Lehtinen sanoo:

      Terve Heikki!

      Kiitos kommentistasi! Olen joskus käynytkin teidän sivustoillanne huomaten, että ajatte todella tärkeää asiaa. Olen omassa työssäni havainnut, että työpaikkakiusaamista vieläkin turhan paljon hävetään työpaikoilla, kiusaamisesta vaietaan ja asiasta käytävä keskustelu jopa tukahdutetaan, vaikka asiaan pitäisi mahdollisimman nopeasti ja tiukasti puuttua. Itse olenkin usein verrannut työpaikkakiusaamista syöpäsairauteen, joka vähitellen leviää koko työyhteisöön tappaen sen. Kuten itsekin kirjoituksessasi totesit, niin välinpitämättömyys ja asian vähättely ovat todella yleisiä ajatustapoja.

      • Facebook ryhmässämme Työpaikkakiusaaminen/tyopaikkakiusatut.net tykättiin kirjoituksestasi kovasti ja odottelemme osaa 2.

        Häpeäminen ja vaikeneminen ovat tosiaan yleisiä toimintamalleja ja siihen sortuvat myös esimiehet, koska moni ei tiedä, että henkisen väkivallan selvittelyyn on mahdollista hakea apua työterveyshuollosta. Osa jopa ajattelee, että henkisen väkivallan tapausten hoitaminen kertoo ylemmälle johdolle esimiehen ammattitaidottomuudesta, vaikka asia on juurikin päinvastoin.

        Henkinen väkivalta on tosiaan työyhteisön syöpä ja tutkimusten mukaan se vaikuttaa kaikkiin työntekijöihin negatiivisesti ja jokaisen terveyttä vaarantaen.
        http://tyopiste.ttl.fi/Uutiset/Sivut/Tyopaikkakiusaaminen_koskettaa_ainakin_joka_toista.aspx

        • avatar Esa Lehtinen sanoo:

          Hei Heikki!

          Kiitos hyvästä palautteesta ja siitä, että kirjoitukseni on herättänyt mielenkiintoa ryhmässänne. Valmistelen osan 2 piakkoin, heti kun saan aikaa kirjoittamiseen muilta työkiireiltäni.

  2. Hei Esa!

    Tartuit aina niin ajankohtaiseen aiheeseen. Melkein jokaiselta työpaikalta pitäisi nykyään jo löytyä varhaisen tuen ja asiallisen käyttäytymisen mallit (milloin milläkin nimellä), joiden avulla tilanteisiin pitäisi pystyä puuttumaan entistä paremmin. Asiaan puuttumisen kynnys on ikävä kyllä usein kohtuuttoman korkealla ja puuttuminen jää tekemättä.

    Työpaikkakiusaamisen rinnalle nostaisin myös tuo epäasiallisen käyttäytymisen. Jotkut tuppaavat käyttäytymään omilla säännöillään kuin norsu lasikaapissa ja saamaan sen edestä tuhoa aikaan. Kyse ei ole varsinaisesti kiusaamisesta, muttei myöskään asiallisesta työpaikkakäyttäytymisestä. Perusnorsu vetoaa usein siihen, että ”minä nyt vain olen tällainen – koittakaa sopeutua”…

    • avatar Esa Lehtinen sanoo:

      Hei Susanna!

      Kiitos hyvästä kommentistasi! Nostit esille hyvän pointin ottaessasi puheeksi nuo työpaikan ”norsut”. Heitä ei ehkä nyt ihan voi laskea työpaikkakiusaajiksi, mutta kyllä heidän toimintansa ja puheensa ovat lähellä’ henkistä väkivaltaa. Huomasin, että otit esille Linkedin:ssä työyhteisötaidot. Mielestäni näiden taitojen esille ottamisesdsa/kertaamisessa olisi todella hyötyä jokaiselle työyhteisön jäsenille. Se on joskus omituista, että vaikka ihminen viettää valveillaoloajastaan enemmän työkavereittansa kanssa luin perheensä luona, monilta unohtuvat työpaikalla ne normaalitkin tapakulttuuriin kuuluvat asiat, kuten esim. tervehtiminen, kiitoksen-sanominen, anteeksi pyytäminen ja antaminen sekä tietynlainen hienotunteisuus toisia ihmisiä kohtaan. Näissä asioissa tuntuu olevan joskus todella paljon tekemistä…

  3. avatar Sirpa Polo sanoo:

    Ytimekäs ja monipuolinen teksti. Kiitos ”Konsultin jaarituksesta”. Tästä aiheesta ei vieläkään puhuta riittävästi. Esimierkistäsi käy ilmi ongelman vakavuus; hengen lähtö ei ole kaukana. Suomalaiseen vai olisiko peräti eurooppalaiseen kulttuuriin näyttää kuuluvan hiukan omituinen käyttäytymistapa; jos tai kun joku ottaa esille väärinkäytökset, tämä joku tuhotaan ja väärinkäyttäjää kiitetään ihan julkisilla palstoilla. Omalla kohdallani on yksi loistava esimerkki.

    Kirjoitin kokemuksestani kolmen vuoden aikana kertyneiden päiväkirjamerkintöjen pohjalta kirjan ”Narsisti esimiehenä”. Tapauksessani kaikki mahdollinen mahdottomasta käyttäytymisestä toteutui, lopuksi laiton irtisanominen. Ei mitään mahdollisuuksia saada oikeutta tai tukea, sanoi ammattiyhdistyksen lakimies.

    Kirjan ilmestymisestä puolentoista vuoden aikana olen keskustellut todella monien vastaavassa tilanteessa rämpivien, useimmiten korkeasti koulutettujen ammattilaisten kanssa. Hurraa Suomi. Kalliiksi tulee mutta mitä siitä. Mehän elämme sivistysvaltiossa, missä vastuunkantajat sulkevat silmänsä ja kääntävät selkänsä ikäänkuin eivät koskaan olisi mitään kuulleet, nähneet, vastuun kantamisesta puhumattakaan. Syytöksiä kyllä osaavat esittää, Uhkailukin on hallussa.

    Pitäkää ihmiset hyvä huoli itsestänne ja toisista ihmisistä. Ja Konsultti jatkakoon jaarittelemistaan missä ikinä liikkuukaan. Voimia!

    • avatar Esa Lehtinen sanoo:

      Hei Sirpa!

      Kiitos hyvästä palautteestasi! Minä oman työni puitteissa törmään tähän sairaaseen kiusaamisilmiöön sen verran usein, että olen nimittänyt sitä joskus toimivan työyhteisön Vastustaja numero 1:ksi. Sinun kirjasi olikin minulle entuudestaan tuttu, vaikka en ole sitä vielä ehtinyt lukea. Pitääpä lukea se mahdollisimman pian! ja konsultti jaarittelee jatkossakin … 🙂

      • avatar Sirpa Polo sanoo:

        Paljon on vettä virrannut Vuoksessa, kun kirjoitin Sinulle palautteen. Talvi on kulunut uuden kirjan ”Narsistin uhrista selviytyjäksi” – kirjoittamisessa. Voimat ovat palautuneet ja energiaa riittää taas seuraamaan vuoden tapahtumia teeman ympärillä.

        Edelleenkin, kiitos jaarituksistasi ja kiitos myös palautteestasi. Päivän Hesarissa oli pitkä juttu aiheesta. Aamu-tv:ssä keskusteltiin seksuaalisen häirinnän lainsäädännön muuttamisesta. Palstatilaa asia siis saa. Tapahtuuko todellisuudessa tekoja? Niitä vielä kaivataan. Vai onko niin, että koko maan ihmissuhteet ovat niin tönkkösuolattu kovan luokan henkisellä väkivallalla, että sitä ei pystytä katsomaan. Vai onko tilanne niin, että väkivaltaa on niin paljon, että se täytyy kieltää syystä, että uhreille ei kyetä maksamaan laissa määrättyjä kärsimyksistä aiheutuneita kustannuksia.

        Asian tila toivottavasti muuttuu. Elämme aikaa, jolloin kätkössä muhivat epäasialliset toimet nousevat päivänvaloon. Konsultti siis jaaritelkoon edelleen, tehköön teräviä kysymyksiä ja esittäköön ääneen oletuksia, joita mitä todennäköisemmin häirintäkulttuurin taustalta löytyy.

        Viisaita tekoja

        Sirpa

  4. avatar Antti sanoo:

    Ihan täytyy näin ennen nukkumaan menoa kyllä kiitellä sekä Esaa että kommentoijia. Monta hyvää ydinlausetta työpaikkakiusaamisen ja itseasiassa minkä tahansa yhteisön sisäisen kiusaamisen suhteen noista teksteistä löytyy ja jokaisen esimiesasemassa olevan vastuullisen ihmisen pitäisi nämä tekstinpätkät lukea ja myssytellä asiaa hetken aikaa.

    Melkein näkisin että tähän Sirpan lauseeseen kiteytyy koko ongelman isoin yksittäinen tekijä (sori, pätkäisin virkkeen keskeltä): ”vastuunkantajat sulkevat silmänsä ja kääntävät selkänsä ikäänkuin eivät koskaan olisi mitään kuulleet, nähneet, vastuun kantamisesta puhumattakaan.”

    jatketaan pohtimista

    Antti

    • avatar Esa Lehtinen sanoo:

      Terve Antti!

      Kiitos kommenteistasi! Minun mielestäni myös tuo sinun laittamasi tekstinpätkä kuvastaa juuri tuota kiusaamisen ehkäisemisen ja hoitamisen ydinasiaa eli työpaikkakiusaamiseen nykyäänkin vielä heijastuu mukaan häpeän tunteet, vähättely, imagon ja arvovallan menettämisen pelko sekä silkka välinpitämättömyys. Olen joskus sanonutkin, että jokaisella työpaikalla pitäisi henkilöstölle, niin esimiehille kuin työntekijöille, antaa oppitunti aiheesta ”Miten ehkäisen työpaikkakiusaamisen ja jos sitä esiintyy, miten puutun siihen”. Ehkä tämä ainakin olisi ainakin jonkinlainen alku ongelman hoidossa…

  5. avatar Eija Lehto sanoo:

    Hei Esa!

    Aikaisempiin kirjoittajiin yhtyen: hyvä ja monipuolinen kirjoitus aiheesta, josta näköjään vieläkään ei kirjoiteta riittävästi kun niin moni yhä edelleen kärsii. Itse olen ollut kuusi kertaa työpaikkakiusattuna, on sattunut isompia ja pienempiä vääryyksiä kohdalleni. 4,5 näistä tapauksista olen voittanut. Yhden tapaukseni hoiti vakuutusoikeus ja kiusaaja sai elämänsä toisen kirjallisen varoituksen. Yhden hoiti paikallinen lakimies, sain korvauksen. Tässä oli kyseessä mallivarkaus, ei siis varsinainen työpaikkakiusaaminen, mutta mallin alkuperästä valehdeltiin useamman kerran.

    Yhden hoiti ammattiliittoni Helsingin pää, paikallinen liiton pj. kielsi lähettämästä asiaa eteenpäin. Voitin kunnan kouluviraston palkka-asiassa. Eräs tapaus, joka poliisin mielestä oli selvä herjaus, hoidettiin keskusteluilla pääkaupungissa olleen esimieheni kanssa. Tämä lupasi, etten ko. taloon tarvitse enää mennä. Tunsi herjaajani luonteen. Haukkuja teki itsemurhan tästä tapauksesta kahden vuoden päästä. Eikö tämänkinkaltaisten seurausten takia pitäisi ehdottomasti topakammin puuttua kiusaamisiin?

    Kaksi seuraavaa asiaa vein oikeusasimiehen kansliaan. Kummassakin tapauksessa tämä laitos oli yhtä tyhjän kanssa. Molemmissa esimiehet valehtelivat minust, toisesssa mielestäni jopa kunnianloukkaukseen asti.
    Kanslia ei tarkastanut väitteitä, vaikka kaksi kertaa pyysin perusteluja, ensin kirjallisesti ja sitten vielä suullisesti puhelimessa. Toiseen liittyi nämä hyvät toimintamallit, jotka talolla oli ja joiden mukaan esimiehet olivat kirjoittaneet toimitun. Missään ei ollut kirjauksia pidetyistä palavereista mollaajieni kanssa puhumattakaan jatkotoimenpiteistä! Myös sos. alan rehtorin väite, että oikaisupyyntöni numerosta oli tullut myöhässä, pidettiin totena. Tarkistin asian, jonka itse tiesin kyllä oikeaksi, opetushallituksesta, että täytyy olla mustaa valkoisella, eikä valitusaika lähde juoksemaan suullisesta arviointikeskustelusta, kuten rehtori oli kirjoittanut.

    Puolikkaana voittonani pidän sitä, kun paikallinen lakimies jätti tapaukseni hoitamisen niin pitkäksi aikaa levälleen, että se rikoksena ehti vanhentua. Sain hänelle huomautuksen asianajajaliitosta. Tähän asiaan liittyy esimieheni, yläkoulun rehtorin hirvittävä valehteleminen, ja jossa mm. työsuojeluvaltuutettu pelotteli minua ja jätti asian hoitamisen muutaman puhelinsoiton jälkeen sanoen: ”Kenellä tässä energia riittää tämän selvittämiseen?” Liitto jätti myös asian hoidon kesken.

    Olisin vienyt kaksi viimeistä asiaa oikeuskanslerille uusien todisteiden kanssa, mutta kun olisin viimein jaksanut kirjoittaa, olikin siellä kanteluaikaa lyhennetty kahteen vuoteen. Tuo on ihan liian lyhyt aika näissä asioissa. Kun ihmiseltä lopulta menee voimat, ei kaksi vuottaa riitä siihen, että jaksaa näiden kammottavan raskaiden asioiden selvittelyä.

    • avatar Esa Lehtinen sanoo:

      Hei Eija!

      Kiitos kirjoituksestasi ja kiitos, että kerroit kokemuksiasi. Sinä selvästi oletkin kohdannut työelämän nurjia puolia jo riittävästi yli oman tarpeen. Selvästi kuitenkin olet taistelijaluonne, kun olet ottanut kohtaamasi vääryydet vastaan haasteina ja olet vaatinut itsellesi asiallista kohtelua sekä kohtaamillesi asioille korjauksia. Näin ei valitettavasti moni kiusattu ole pystynyt tekemään. He eivät ole pystyneet taistelemaan vaan ovat joutuneet tyytymään kohtaloonsa. Tämä ei todellakaan ole oikein, vaan siihen pitää saada aikaan muutos. Hyvää jatkoa itsellesi!

  6. Henkisen väkivallan seurauksia on tutkinut mm. Heinz Leymann, lisää aiheesta seuraavassa linkissä:
    http://tyopaikkakiusatut.net/?p=1505

  7. avatar kivitetty sanoo:

    Työsuojelulla valtava valta saada ihminen vuosikausia masentuneeksi, ahdistustuneeksi ja eristäytyneeksiä
    Yksin ja varattomana ei ole mitään, mahdollisuutta puohdistaa mainettani.
    Kiusaajat ovat onnistuneet punomaan sellaisen verkon ympärilleni, johon sotkeudun vain lisää, kun yritän puhdistaa mainettani. Narsisti ja psykolaisesti toimineet vuosia uskottavasti esimiesten edessä. Narsistilla on myös takanaan lohdutetut miehet. Taas pitää yrittää nousta jaloilleen, läheisteni vuoksi.

  8. avatar Eija Lehto sanoo:

    VERVE, KELA, AVI

    Jouduin Kelan kuntoutuskurssilla toisen kuntoutujan hyökkäyksen kohteeksi Verve/Mikkelissä Anttolanhovissa muun ryhmän ja ryhmäohjaajan läsnäollessa. Tästä aiheutui minulle lääkärintodistuksella todettua terveyden menetystä. Koetin selvittää asiaa sähköpostitse talon kanssa. Sain ympäripyöreitä vastauksia sekä pyynnön unohtaa asia.

    Tein muistutuksen Verven kuntoutusvastaavalle Terttu Rossille. Muistutus on lakisääteinen, siihen on vastattava noin 1kk:n kuluessa ja annettava ”selkeästi perusteltu kirjallinen vastaus ja että se pitää käsitellä ja selvittää yksityiskohtaisesti, huolellisesti ja objektiivisesti” (Valvira).

    En saanut vastausta. Tein kantelun Itä-Suomen aluehallintovirastoon Mikkeliin. Avista tuli päätös: ”Kantelunne ei anna aihetta aluehallintoviraston toimenpiteisiin.” Päätöksessä oli maininta, ettei siihen saa hakea muutosta valittamalla. Allekirjoittajina sosiaalineuvos Juha Koponen ja aluehallintoylilääkäri Paula Ollonen.

    Lisätietojen antajaksi oli merkitty P. Ollonen. Kun en häntä saanut kiinni, jätin hänen puhepostilaatikkoonsa viestin, että haluan keskustella annetusta päätöksestä, miksi sellainen on tehty. En saanut yhteydenottoa.

    Sain Kuopion avista Ollosen esimiehen Sirkka Jakosen puhelinnumeron. Jakonen ihmetteli annettua päätöstä, puhui Valviran tarkoista ohjeista ja lupasi keskustella Ollosen kanssa ja pyytää Ollosta ottamaan yhteyttä.

    Ei tullut yhteydenottoa. Tein kantelun oikeusasiamiehen kansliaan. Avista tuli uusi päätös: ” Itä-Suomen aluehallintovirasto kiinnittää vastaisen toiminnan varalle kuntoutuspäällikkö Terttu Rossin huomiota siihen, että potilaan muistutukseen on vastattava potilaslain edellyttämällä tavalla.”

    Vielä lisäperusteina oli mainittu, että vaikka Rossi on vastannut Kelalle (2x, kumpikaan ei vastaa Valviran ohjeita) se ei poista sitä, että muistutuksen tekijälle itselleen on annettava ”erillinen” vastaus. Päätöksessä ei ollut mainintaa, että Vervelle olisi annettu huomautus eikä sitä, pitääkö yhä muistutukseeni antaa vastaus.

    Itä-Suomen avin päätöksiä tekevät virkamiehet tulivat tietämäään itsekin, että muistutukseen on vastattava lain mukaan sen tekijälle, ei riitä että kirjoittelee Kelalle tai joulupukille tai taivaan enkeleille. Tuo kaikki vaati minulta monta puhelinsoittoa muistutuksen ja kantelun tekemisen lisäksi, yhden sairaalareissun sekä yhden sähköpostiviestin Jakoselle ja Olloselle, jossa ihmettelin, miten virkamiehet eivät ole nähneet ko. ryhmäohjaajan puhuvan itseään pussiin. Ja miten Verve ei toiminut edes omien toimintamalliensa mukaisesti.

    Olen ollut yhteydessä Kelaan. Sieltä olen saanut viisi vastausta neljältä eri ihmiseltä. Viimeisessä vastauksessa ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi pystytty hoitamaan heti ensimmäisen yhteydenottoni jälkeen. Tämä ”kuntoutus” on kestänyt 2,5 vuotta. Kela on ainoa taho, jolta on tullut kaksi pahoittelua asiassa.

    Olin kuntoutuksessa monen työpaikkakiusaamisen jälkeen ja jouduin siellä tämän hyökkäyksen kohteeksi täysin yllättäin ja täysin ilman, että mitenkään olisin antanut aihetta. Ryhmäohjaajapsykologin käytös ko. tilanteessa oli täysin ala-arvoista ja toiminatonta, jopa minua loukkaavaa.

Jätä kommentti

css.php