Juhannusaattona lentävässä reikäjuustossa

Näin vakavien poliittisten blogikirjoitusten vastapainoksi ja juhannuksen kunniaksi ajattelin kertoa arvoisille lukijoilleni yhden mieleenpainuvimmista juhannusmuistoistani, joka sijoittuu 1980-luvun loppupuolelle.

Ennen konsultin uraani toimin jonkin aikaa yliopistossa Helsingissä kulttuurien välisen viestinnän assistenttina. Tuona aikana sain mahdollisuuden tutustua Tyynenmeren alueen kulttuureihin ja matkustinkin intoa puhkuen alueelle. Ollessani jo jonkin aikaa Papua-Uudessa-Guineassa paikallinen tutkijaystäväni kysäisi minulta, että haluaisinko tutustua erääseen kannibaaliheimoon, joka oli vasta hiljattain löydetty viidakon keskeltä Uuden-Guinean saaren pohjoisosista. Tietenkin Tartuin mielelläni kiinni hänen tarjoukseensa, tosin tietenkin sana ”kannibaali” hieman askarrutti…

Lähtöpäivä heimon luokse sattui juuri sopivasti olemaan juhannusaatto ja siitä tulikin varsinainen seikkailu! Ensimmäiseksi on hyvä kertoa, että Uuden-Guinean saari on vuoristoinen ja viidakkoinen saari, jossa maayhteydet eri paikkakuntien välillä ovat todella huonot. Tämän vuoksi matkustaminen pääasiassa tapahtuu lentoteitse. Maan sisäinen lentoverkko onkin erittäin tiheä. Erityisesti maan pääkaupungista Port Moresbystä, joka sijaitsee saaren etelärannikolla, liikkuminen muualle perustuu lähes täysin lentokoneitten käyttöön. No, olimme matkakumppanini kanssa hankkineet lentoliput Port Moresbystä saaren keskusylängöllä sijaitsevan Mt. Hagenin kaupungin kautta pohjoisrannikolla sijaitsevaan Wewakin kaupunkiin ja sieltä jatkokuljetus helikopterilla keskellä viidakkoa sijaitsevalle viidakkokentälle.

Matkan ensimmäinen vaihe Port Moresbystä Mt. Hageniin oli aivan normilentomatka. Se sujui rattoisasti ja mukavasti maan suurimman lentoyhtiön Air Niuginin upouudella Fokker-suihkukoneella. Mt. Hagenin lentokentällä meillä oli koneen vaihto erään pienen paikallisen lentoyhtiön potkurikoneeseen ja silloin alkoikin jo tapahtua! Meidät ohjattiin jatkolentoa varten vanhan ja antiikkisen DC-3 –koneen luokse! Kone oli jo ulkoapäin sen näköinen, että se on monta sotaa läpikäynyt ja kaikki mahdolliset myrskyt ja ilmakuopat kohdannut. Siinä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki. Astuimme koneen sisälle ja asetuimme matkakumppani kanssa istumaan peräkkäisille penkeille. Olin jo silloin erittäin epäileväni koneen kunnosta, mutta päätin kuitenkin mukautua asiaan ja istuuduin paikalleni. Järkytyksekseni havaitsin, että tuolini ei ollut kunnolla kiinni, vaan liukui holtittomasti edestakaisin. Huusin paikalle lentoemännän, kerroin asiani ja hän lupasi hoitaa penkin kuntoon. Hetken päästä koneeseen nousikin paikallinen ”Remontti-Reiska” työkalupakki kädessään. Hän tarkasteli penkkiäni, liikutteli sitä edestakaisin ja lopulta teki päätöksen mielestään oikeasta ongelmanratkaisusta. ”Reiska” otti pakistaan 4 pitkää naulaa, vasaran ja hakkasi penkin kiinni lattiaan! Ja vo’ila, penkki ei enää liikkunut!

Tämän operaation jälkeen istuuduin varovaisesti paikalleni ja päätin laittaa turvavyöni kiinni. Hapuillessani vyötä, havaitsin, että eihän sellaista siellä olekaan! Ihmeteltyäni asiaa jonkin aikaa, pysäytin jälleen ohikiitävän lentoemännän ja kerroin hänelle uudesta ongelmastani. Hän, selvästi harmistuneena (taas sama narisija!), kohautti olkapäitään ja käveli menojaan. Hetken päästä lentoemäntämme palasi paksun köyden kanssa, sitoi minut penkkiin kiinni ja laittoi vielä solmun päät penkin taakse kiinni varmistaakseen ilmeisesti se, että varmasti en pääse irti penkistäni! Katsoin taaksepäin matkakumppaniani ja näin, että hän nauroi siellä katketakseen. Hyvä ettei nauruunsa tukehtunut, ryökäle!
Hetken siinä sitten istuessamme katsoin kentälle ikkunastani ja näin, että konetta lähestyi kaksi lentäjänasuihin pukeutunutta valkoihoista herraa. Mitä ilmeisimmin siis meidän koneemme ohjaajat. He seisahtuivat hetkeksi kentälle ja toinen kaivoi laukustaan pienen pullon, otti naukun ja tarjosi sitä kumppanilleen, joka myös otti pullosta pienen sipaisun. Viimeistään tässä alkoivat hälytyskellot soida! Huomautin asiasta matkakumppanilleni, mutta hän vain naurahti ja sanoi, että tällä matkareitillä ei ole aikaisemminkaan tapahtunut onnettomuuksia, joten siis miksi siis nytkään. Lentäjistä hän kertoi sen verran, että hän oli kuullut kyseisten lentäjien aikaisemmin palvelleen australialaisessa Qantas-yhtiössä ja saanet sieltä potkut liiallisen alkoholikäytön takia. Tämä nyt ei varsinaisesti nostanut omaa tunnelmaani, mutta päätin kuitenkin jäädä istumaan paikalleni (enhän siis muuta voinut tehdä köyden takia!)..

Lentäjät astuivat koneeseen ja vähän ajan päästä kone nousikin ilmaan kovasti paukkuen, vaappuen ja natisten. Jo lentokentällä koneen ollessa nousukiidossa ihmettelin, että jostakin kohtaa konetta suoraan kasvoilleni tulee kova ilmavirta. Ilmaan päästyäni katselin hieman tarkemmin ikkunaani ja sen ympäristöä ja huomasin, että ikkunan reunassa oli selvä reikä, josta erottui taivas!. Yritin tukkia koloa, mutta kun en mitään sopivaa esinettä löytänyt, jouduin koko matkan istumaan paikallani kirjaimellisesti ”tukka putkella”. Muuten lento sujui suhteellisen ”mukavasti” moottorin pauhussa ja käryssä. Pian kaverini näyttikin minulle jonkin matkan päässä sijaitsevaa postimerkin kokoista aukiota huutaen sen olevan Wewakin lentokenttä. Ei kestänyt kauaakaan, kun kone otti stukamaisen syöksyn ja lähestyi maata reippaalla vauhdilla. Tässä vaiheessa olinkin jo kaikki tuntemani rukoukset päässäni lukenut. Laskeutuminen tapahtui kuitenkin suhteellisen hyvin, muutamaa suurempaa pomppúa lukuun ottamatta ja pääsimme hengissä rakkaan maan päälle. Nyt vasta opin ymmärtämään sitä, miksi paavilla on tapana suudella maata lentokoneesta ulos astuessaan. Koneen pysähdyttyä, lähimmistä puista muutaman metrin päähän, koneen miehistö poistui nopeasti ulos koneesta jättäen matkustajat selviytymään omin neuvoin. Matkakumppani irrotti minua ympäröivän ”turvavyön” ja pääsin viimein ulos koneesta turvalliselle maanpinnalle polvet lyöden loukkua ja vapisten. Mietin, että jopa Suomessa juhannusaattoa voisi viettää rattoisammin!

Mitä tämän jälkeen tapahtui kannibaalikylässä, on sitten jo toinen tarina. Mutta toivotan kaikille kuitenkin oikein mukavaa juhannusta ja lomalaisille oikein hyvää lomaa! Itse vielä ensi viikolla pakerran työn parissa ja sen jälkeen tarkoitukseni on pitää jonkin verran lomaa.

Esa Lehtinen

Kommentti artikkeliin “Juhannusaattona lentävässä reikäjuustossa”
  1. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Tervehdys Esa!
    Kiitos mainiosta matkakuvauksestasi.
    Se vei mukanaan.
    Leppoisaa jussia ja lomapäiviä!
    Riitta

Jätä kommentti

css.php