Haastavia kysymyksiä tulevalle kuntapäättäjälle

Arvoisa kunnanvaltuustoon hakeutuva ehdokas. Onnittelen päätöksestäsi, sillä etenkin näinä vaikeina taloudellisina aikoina kuntamme tarvitsevat johtoonsa Sinunlaisiasi rohkeita, osaavia, vastuunsa kantavia ja ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ottavat haasteen vastaan. Nyt Sinulla olisi tilaisuus tuoda Lisää

KUNTAVAALIT 2012: VALISTUNEEN ÄÄNESTÄJÄN PIKAOPAS OIKEAN EHDOKKAAN VALITSEMISEKSI

Ensi syksyn kunnallisvaaleissa valitaan Suomen kuntiin valtuutetut, jotka joutuvat tekemään nykyisessä hankalassa taloudellisessa tilanteessa suuria kuntalaisten elämään vaikuttavia kauaskantoisia päätöksiä. Varsinkin julkisen talouden kestävyysvajeen lisääntyminen, huoltosuhteen heikkeneminen, erit Lisää

Juhannusaattona lentävässä reikäjuustossa

Näin vakavien poliittisten blogikirjoitusten vastapainoksi ja juhannuksen kunniaksi ajattelin kertoa arvoisille lukijoilleni yhden mieleenpainuvimmista juhannusmuistoistani, joka sijoittuu 1980-luvun loppupuolelle. Ennen konsultin uraani toimin jonkin aikaa yliopistossa Helsingissä kulttuurien välis Lisää
css.php