Joulussa on yhteisöllisyyden voima

Jouluun on ovella ja työt painaa vielä tiukasti päälle, mutta siitä huolimatta ehdin tänään ajatella joulua ja sen merkitystä itselleni. Yksi asia, minkä minä liitän jouluun on yhteisöllisyys. Itse tässä yhteydessä määrittelen yhteisöllisyyden ”erilaisten ihmisten yhteisyyden ja yhteenkuuluvuuden tu Lisää

Kunnallisten osakeyhtiöitten hallitustyöskentelyä tehostettava

Hämeenlinnan kaupunki on lukuisten muiden kuntien ja kaupunkien tavoin yhtiöittänyt omaa toimintaansa ja palveluitaan osakeyhtiöiksi, jotka kaupunki joko omistaa kokonaan tai omistaa ainakin osan osakepääomasta. Nyt mm. Innopark-esimerkki on tuonut esiin joitakin kysymyksiä siitä, että soveltuvatko Lisää

Konsultin maailma

Hei, kaikki blogikollegat ja muut blogikirjoittelusta kiinnostuneet! Olen itse varsin vaihtele-vasti blogikirjoittelua seurannut ja olen jopa muutaman kerran jonkin toisen kirjoittajan blo-giin kirjoittanutkin, mutta päätin itsekin aloittaa oman blogin. En tiedä kuinka hyvin ehdin omilta työkiireilt Lisää
css.php